Simpauttaja-Finnhits -musiikkinäytelmä toi miehet itärajalta ja länsirannikolta Varkauteen

Simpauttaja-Finnhits -musiikkinäytelmän harjoitukset alkoivat Varkauden Teatterissa joulukuun alussa. Samalla ilmestyi kaupungin katukuvaan kaksi uutta mielenkiintoista miestä – Janne Kinnunen ja Lassi Jämsä. Jos korona suo, niin näytelmän ensi-illasta päästään nauttimaan 30.1.2021.

Janne Kinnunen tuli Varkauteen näytelmän ohjaajan ominaisuudessa. Mies lienee koko kansalle tuttu hahmo Karjalan kunnailla -televisiosarjan Jaakko Jumppasena. Yli 20-vuotisen uransa aikana hän on näytellyt myös monissa muissa elokuvissa ja TV-sarjoissa. Pääasiassa kuitenkin teattereiden lavoilla. Kontiolahden Jakokoskella syntynyt Janne asuu ja näyttelee nykyään Kajaanissa. Hän kuvailee itseään lupsakalla karjalaismurteella kahden teinin isäksi ja yhden 8-vuotiaan bonuspapaksi.

Ohjaajan aikaisempi ”suhde” Simpauttajaan

Janne Kinnunen kertoo, että Pohjois-Karjalassa syntyneenä ja kasvaneena Simpauttajan maailma on ollut iholla joka päivä. Simpauttajan henkilöt ovat olleet tunnistettavissa ympärillä olevissa kylien ihmisissä. Maaseudun henki on edelleen läsnä: nuoret naiset lähtevät, nuoret miehet jäävät äitiensä hoteisiin ja maanviljelyn harjoittaminen elinkeinona muuttuu päivä päivältä mahdottomammaksi.

– Ja silti jaksetaan painaa, ihan uhallakin, veren maku suussa. Nauru ja itku samassa lauseessa. Aina huumorin kautta kumminkin. Ilo pinttaan vaikka syvän märkänis, sanoo Janne Kinnunen ja jatkaa, että tuossa lauseessa on karjalaisuus tiivistettynä.

– Simpauttaja on tutuin TV-versiosta, jossa eritoten Veikko Tiitisen ja Esko Hukkasen hahmot tekivät jo pikkupoikaan vaikutuksen ja heidän repliikkinsä olen oppinut ulkoa jo ennen kuin opin lukemaan. Simpauttaja lienee Laineen Tuntemattoman ja Ijäksen Katsastuksen ohella yksi eniten lainattuja teoksia, syrjäkylien aikapoikien keskuudessa, pohtii ohjaaja Janne Kinnunen.

Janne on näytellyt vuonna 2006 Joensuun Kaupunginteatterissa Heikki Turusen Orpopoika -näytelmässä hänen alter egoaan Henkka Oinosta, joten Turusen maailma ja ajattelu on tullut ”sisältäpäin” hyvinkin tutuksi.

Janne Kinnusen uran kohokohtia

Janne tuumii, että hänen uransa kohokohtia ovat ihan jokainen päivä, kun pääsee tekemään rakastamaansa työtä. Pienen muistelun jälkeen muutama hetki nousee ylitse muiden.

– 1999 kuvattiin MTV:lle (Music Television) mainoskampanja Jukka Brothers, jossa näyttelin toista Middle-Jukkaa. Tämä kampanja löi itsensä läpi maailmanlaajuisesti, saimme yli 2 miljardia katsojaa, kuvani oli kesän ajan Time Squarelle talon seinän kokoisena ja Vanity Fair-lehti valitsi meidät Millenium-julkaisunsa Hall of Fameen yhdessä Madonnan, Bruce Springsteenin ja Sopranosin kanssa. Vuosina 2006-2009 kuvattiin kotikylälläni Kontiolahdella Karjalan kunnailla -tv-sarjaa, jossa näyttelin kylän aikamiespoika Jaakko Jumppasta. Paras kesätyöpaikka ikinä.

– Ja vuonna 2014 sai ensi-iltansa Kajaanissa Tänään koulun jälkeen -esitys, joka kertoo omista koulukiusaamisvuosistani ja käsittelee kiusaamisilmiötä laajemminkin. Olemme kiertäneet esityksellä ympäri Suomea 336 esityksen verran ja kohdanneet yli 32.000 pääasiassa yläkouluikäistä nuorta. Tämän esityksen myötä olen saanut näyteikkunapaikan suomalaisiin kouluihin ja huomannut käytännössä, että teatterin avulla voi todellakin muuttaa maailmaa ja pelastaa ihmisten elämiä.

Lassi Jämsä tuli Varkauteen näyttelemään Impan roolin ja tekemään teatteripedagogiikan opintojaan sekä työharjoittelua Taidetestaajat -projektiin. Tämä 23-vuotias nuori mies on näyttelijänä työskentelevä teatteriopiskelija, juontaja ja tuleva teatteri-ilmaisun ohjaaja. Nuoresta iästään huolimatta hän on ennättänyt loistaa parrasvaloissa useamman kerran. Mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat olleet Samppalinnan kesäteatterin Perjantai on pahin – Freaky Friday! v. 2019 sekä RENT-musikaali Tampereella v. 2016. Saattaapa hän olla katsojille tuttu myös Pikku Kakkosesta, jossa hän on esiintynyt juontajana 2006- 2016.

Hän asuu Turussa yhdessä avopuolisonsa kanssa ja kuvailee itseään henkeen ja vereen syntyperäiseksi tamperelaiseksi sekä Ilves-faniksi. Hän kuitenkin seikkailee mielellään ystävien, töiden ja uteliaisuuden ajamana ympäri Suomea.

Kun Lassilta kysytään, että mikä on hänen mielestä näyttelijän tärkein ominaisuus, niin vastaus on – uteliaisuus.

– Varmaan tämä tuli mieleen sen takia, että se on itselleni yksi ehdottomasti tärkein. Uteliaisuus on minulle se tekijä, joka ajaa eteenpäin ja herättää koko mielen ja kehon liikkeelle jonkin uuden parissa. Näyttelijällä pitää olla kyky innostua, tutkia ja lähteä kokeilemaan kaikenlaisia asioita, ilman että heti ensimmäisenä miettii miksi-kysymystä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei äly ja oma ajattelu olisi mukana tai että näyttelijä ei ajattelisi juuri mitään – päinvastoin. Mutta pitää olla halukkuutta heittäytyä aina uusiin tarinoihin ja havaintoihin, sekä itsessään että muualla maailmassa. Heittäytyminen tarkoittaa minulle halua oppia jatkuvasti jotain uutta, ja siinä se uteliaisuus luonteessa auttaa ainakin itseäni valtavasti.

Simpauttaja-Finnhits -musiikkinäytelmä on valittu mukaan 8. luokkalaisille tehtyyn valtakunnalliseen Taidetestaajat -projektiin. Lassi Jämsällä on töitä kerrakseen, koska hän toimii myös Varkauden Teatterin yleisötyöntekijänä tässä projektissa.

Lassi kertookin, että Simpauttajan harjoitukset ovat työllistäneet miestä kivasti. Hän kehuu Varkauden Teatterin väkeä sydämelliseksi ja iloiseksi porukaksi. Yhdessä on selätetty koronan tuomat haasteet – kuten maski kasvoilla harjoittelu.

Lassi Jämsä on suunnitellut Varkauden Teatterin Taidetestaajat -hankkeen opetusmateriaalit, jotka koulujen opettajat poimivat Taidetestaajat-fi -sivustolta. Hän on pyrkinyt suunnittelemaan työpajat ja taidetestaajien opetusmateriaalit siten, että ne olisivat ainakin jollain tavoin sovitettavissa etäopetukseen. Toiveissa elää vahvasti kuitenkin, että 8. luokkalaisten tapaamiset olisi mahdollista järjestää livenä.

– Kun ensi-ilta tammikuun lopussa koittaa, näyttelen tietty Simpauttajassa, mutta puuhaan näytösten lisäksi Taidetestaajien yleisötyön parissa: jos korona vain suo, niin vierailen jokaisen näytelmän nähneen 8-luokan luona kouluissa keskustelemassa näytelmän katsomiskokemuksesta oppilaiden kanssa. Taidetestaajissa on keskeisenä näkökulmana oppilaiden oma kokemus ja kritiikki nähdystä esityksestä. Oppilaat toimivat itse taidekriitikkoina. Odotan tätä innolla.

Molempien miesten lähitulevaisuuden toiveessa on Covid19-viruksen selättäminen. Suuremmassa mittakaavassa olisi tärkeää, että ihmisten kahtia jakaantuminen loppuisi. Vain yhteistyötä tekemällä ja toisiamme ymmärtäen saame hyvää aikaiseksi. Varkauden Teatterin on helppoa olla Jannen ja Lassin ajatusten kanssa samaa mieltä.

Jätä kommentti