Rahoitusjärjestelmämuutos uhkaa luonnonvara-alojen koulutusta Pohjois-Savossa

Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemat uudet koulutuksen rahoitusperusteet tulevat toteutuessaan aiheuttamaan ongelmia ammattiopistoille, joissa maatalous-, metsätalous-, logistiikka- ja maanrakennuksen koulutuksella on suuri painoarvo.

Muutokset uhkaavat merkittävällä tavalla niin sanottujen kalliiden koulutusalojen toimintaedellytyksiä myös Pohjois-Savossa. Ylä-Savon ammattiopiston nettorahoitus uhkaa pienetä luonnonvara-alan esitetyn rahoitusmuutoksen vuoksi 700 000 euroa vuodessa.

Rahoitusesityksen toteutuessa Ylä-Savon koulutuskuntayhtymässä realistinen ja samalla pahin sopeutumisvaihtoehto on lopettaa kokonaan maatalouden koulutusohjelma Iisalmessa ja hevostalouden koulutusohjelma Kiuruvedellä.

– Maatalous-, metsätalous- ja logistiikka-alan koulutuksella on suuri rooli Suomen siirtyessä kohti vähähiilistä taloutta. Koulutuksen toteuttaminen esitetyllä uudella rahoitustasolla ei ole mahdollista, muistuttaa Pohjois-Savon maakuntahallitus kriittisessä lausunnossaan.

Maanantaina 21.9. kokoontuneen maakuntahallituksen mielestä kalliisiin aloihin erikoistuneiden koulutuksen järjestäjien toimintaedellytykset on turvattava kohdennetuilla pysyvillä harkinnanvaraisilla tai muilla erityisrahoituksilla.

Savon koulutuskuntayhtymässä metsäalan koulutuksen rahoitus vähenisi 674 000 euroa, mikä on 13 prosenttia koulutusalan rahoituksesta. Rahoituksen väheneminen vaikeuttaisi merkittävästi maatalousalan ohella metsäkoneenkuljettajien koulutusta.

– Pahimmillaan voi käydä niin, että Pohjois-Savossa joudutaan lopettamaan useampia koulutusaloja ja sulkemaan opetustoimipisteitä, sanoo maakuntahallituksen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen.

Jätä kommentti