Herrasmieshuijarit – musiikin, rytmin ja liikunnan ilotulitusta

Rivieran kuumat yöt ja taitavasti rytmitetty komiikka, huijarit, jotka vievät rahat ja sydämen herrasmiesmäisellä tyylillä – ja naiset saavat mitä haluavat – kunnon shown. Vuodelta 1988 perustuvaan elokuvaan Herrasmieshuijarit  (Dirty Rotten Scoundrels) musikaaliversion näyttämölle on käsikirjoittanut  Jeffrey Lane, säveltänyt David Yazbek ja suomentanut Mikko Koivusalo. Varkauden Teatterin syysnäytäntökauden lauantaina 19.9. avannut Herrasmieshuijarit -musikaalin on vierailevana ohjaajana ohjannut Pekka Laasonen – järjestyksessään hänellä neljäs ohjaustyö Varkauden Teatterille, jonka ohjelmistossa musikaali jatkaa maaliskuulle 2021.

Musikaalin harjoitukset oli aloitettu keväällä laulu- ja tanssinumeroihin perehtymisellä koreografi Elina Turpeisen ja kapellimestari Sami Ruutiaisen johdolla.

– Alkuvaiheessa käytettiin jonkin verran etäharjoituksia, näyttämöharjoituksiin ei menty lainkaan, koska vallitsevan koronatilanteen vuoksi haluttiin pitää turvavälit – eli kevätkauden harjoittelu jäi aika vähäiseksi. Kaikkia teatterilaisia varmaan hieman huolettaa koronatilanne, mutta emme tuhlanneet energiaa sellaiseen, mihin emme pysty vaikuttamaan. Tahto ja usko tuoda Varkauden Teatterin näyttämölle upea musikaali oli kaikilla vahva, totesi ohjaaja Pekka Laasonen muutama päivä ennen ensi-iltaa.

Valmista oli tullut. Syysnäytäntökauden ensimmäisessä ensi-illassaan Varkauden Teatteri toi parrasvaloihin kolme uutta näyttelijää – vastikään Teatterikorkeakoulusta valmistunut Myy Lohi Helsingistä, Isa Lindgren-Backman Kokkolasta ja Jyväskylästä Pietari Pentikäinen – taitavia näyttämötaiteentekijöitä. Kun tähän lisätään Varkauden Teatterin jo vakiintunut näyttelijäkaarti, kokonaisvahvuus on seitsemän näyttelijää.  Eli uusien kasvojen kanssa musikaalissa nähtiin Marja Sundgrén, Ville-Veikko Valtanen, Jukka-Pekka Löhönen ja Markku Ryytty. Eikä tässä vielä kaikki – musikaalin ensemblessa useissa rooleissa esiintyivät Jussi Immonen, Miia Immonen, Sanna Jordan, Laura Koste, Annukka Päätalo ja Ilkka Toivonen.

Musikaalin lavastuksen oli suunnitellut ja tarpeiston valmistanut Mirja Ryytty, puvut olivat Veera Onttosen käsialaa, kampaukset ja maskit Tarja Torniaisen. Valot olivat Marko Etelärinteen ja äänet Jussi Heiskasen. Orkesterin kapellimestarina ja kosketinsoittimissa Sami Ruutiainen, kitarassa Anssi Huotari, rummuissa Sami Harlin ja bassossa Jukka Kolehmainen/Jouko Reijonen.

Musiikillinen, vauhdikas veijarikomedia, jossa tapahtumakäänteitä riittää. Komediaa ja glamouria samassa paketissa. Viihdyttävä esitys. Keskiössä vähän vilunkipelillä itseään elättävät herrasmieshuijarit – hyväntahtoisesti puijaten. Ja loppupelissä – kuka huijasi ja ketä.

Upeita biisejä ja komeasti soivat kuoro-osuudet. Ja vaikka musiikkinsa puolesta ei kovin tunnettu musikaali, korvamatoja löytyy ja rytmivarvas vippasi useaankin otteeseen. Teatterin  orkesterin sointi jälleen kerran hyvässä iskussa – ammattilaiset asialla. Lavastukset, puvut ja valomaailma – silmäkarkkia löytyy – ja myös korvakarkkia äänimaailman kautta. Sitä paitsi – vaikka kyseessä on viihdyttävä, komediallinen musikaali – Herramieshuijarit tarjoaa myös sisällölliset hetkensä – kaikkinensa mukana se oikea rakkaudentunne.

Vankkaa näyttelijäosaamista, johon uudet kasvot ovat tuoneet oman nuorekkaan energiansa. Taitavaa tanssimista ja ihmetellä täytyy joukkokohtauksissa – miten niinkin suurin joukko saadaan näyttämölle liikkumaan tarkasti musiikin tahtiin. Ja lavastus palvelee hyvin eri kohtauksia.

Varkauden Teatteri oli mallikkaasti huomioinut koronatilanteen. Eteishenkilökunta oli teatterivieraita ottamassa vastaan asiaan kuuluvine hygieniavarusteineen, käsidesiä ja kasvomaskeja tarjolla. Salissa käytössä oli 126 paikkaa, näytöksen väliaika normaalia pidempi, kahvion/ravintolan paikkoja oli vähennetty – turvavälit haluttiin varmistaa henkilökunnalle ja asiakkaille. Viranomaisten kaikki suositukset ja ohjeistukset oli otettu huomioon ja ennen näytäntökauden alkua toimenpiteet testattu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin pandemia-vastaavilla henkilöillä. Teatterisaliin mentiin portaittain turvavälimuistutusten saattelemana. Kiitos ansiokkaasta huolenpidosta!

Kasvomaskilla varustautuneena ennakkoon ajattelin, että mitenhän omalta osaltani sujuu katsomossa istuminen – onko miten tukala teatterielämys? Kyllä sujui ihan ihan ok. Herrasmieshuijarit vei mukanaan ja sai ajatukset toisiin maailmoihin…

Kuvaesityksen kuvat: Varkauden Teatteri/Rami Talja

Jätä kommentti