Taiteiden yö Varkaudessa 14.8.

Wanhan Varkauden Taiteiden yön tämänvuotinen teema ”Savon Villit” kutsuu perjantaina 14.8. taiteen, musiikin, ruuan ja hauskanpidon pyörteisiin. Kalakukko-katujunan ajeluja, runomaalausta, elävän mallin croquis-piirustusta, nukketeatteria, yleisöopastuksia taidenäyttelyihin, rumpuryhmä, Taikalaakson väki, terveysliikuntaesityksiä, pihatanssit, UV-graffitti, aluevalaistusta – ja Kuja-Jamit, jota varten soittimet ovat valmiina. Paljon kulttuuria tarjolla.

Tapahtuman pääpaikkoina toimivat Wanhan Varkauden Päiviönsaaressa sijaitsevat Taidekeskus Väinölä ja Varkauden museot pihapiireineen sekä ravintola Keskuskonttori. Tapahtuma järjestetään paikallisten toimijoiden yhteistyöllä. Asiasta kertoo videohaastattelussa Taidekeskus Väinölän galleristi Timo Hämäläinen.

Jätä kommentti