Adalmiinan helmi -näytelmä tempaisi mukaansa livestriimattuna

Varkauden Teatteri teki jälleen uudenlaisen kulttuuriteon livestriimaamalla Adalmiinan helmi -näytelmän ensi-illan lauantaina 18.4. alkuiltapäivästä. Vaikka koronavirus on tuonut mukanaan poikkeustilanteen, Varkauden Teatteri oli päättänyt tehdä näytelmän valmiiksi ja tarjosi ilmaiseksi ensi-illan internetin kautta. Näytelmän yleisöesitykset sijoittuvat vuoden 2021 kevääseen.

Niinpä minäkin asettauduin näytön äärelle ja nautin ”etänä” teatteriensi-illasta. Alun alkaen Adalmiinan helmi on Zacharias Topeliuksen kirjoittama satu, josta Varkauden Teatterin tulkitseman näyttämöversion on käsikirjoittanut Anna Krogerus ja ohjaajana kuin myös sovittajana on toiminut Ville-Veikko Valtanen. Satutarinaa kerrotaan modernisoituna ihan nykypäivän hengessä. Adalmiinan helmi on kertomus ylpeyden ja ylimielisyyden palkasta sekä nöyryydestä ja sydämen hyvyydestä. Sydämen voima on kertomuksen avainasia – se kantaa pitkälle.

Adalmiinan helmi on lapsen ja nuoren kasvutarina, joka sinänsä varmasti myötäilee kasvutarinaa aikuisikään myös nykypäivänä. Tunne-elämän vuoristoradat kuuluvat matkaan.

Suorastaan hämmästyin ja ilahduin, kuinka hyvin teatteriesitys voi toimia livestriimattuna reaaliaikaisesti  hetkessä. Väri-, valo- ja äänimaailma sekä musiikki antoivat jotensakin mystisen tunteen positiivisessa mielessä. Näytelmän valot ovat Marko Etelärinteen, äänet Jussi Heiskasen ja musiikki on teatterin kapellimestari Sami Ruutiaisen käsialaa. Musiikista puhuttaessa kepeä instrumentaaliesitys oli ”vuohikolmikon” Stand By Me.

Näytelmän satumainen puvustus on Taina Peltomäen 30-vuotisjuhlapuvustus. Voi että ihanat puvut prinsessaehdokkailla kruununsovittamistilanteessa, jossa humoristisesti seikkaili tuttuja hahmoja saduista ja tosielämästä. Puvustuksen toteutuksessa ovat olleet Taina Peltomäen kanssa Sari Kirjavainen ja Tiina Ruutiainen. Puhuttelevan lavastuksen olivat yhteistoimin suunnitelleet ja toteuttaneet Sami Härkönen, Jani Jeulonen ja Ville-Veikko Valtanen. Näytelmän tarpeisto on Mirja Ryytyn ja tarpeistonhoito Leena Liimataisen, kampausten ja maskien suunnittelu Miia Immosen, kampaajan ja pukijan assistenttina toimii Tiina Ruutiainen. Teatterin työryhmä on tehnyt näytelmän koreografiat ja näyttämömiehinä toimivat Jussi Immonen ja Petteri Ryytty. Näytelmän livestriimauksesta huolehtivat Jani Jeulonen, Jussi Heiskanen ja Jesse Kinnunen.

Rooleissa nähtiin: Helmiina Kauhanen, Jesse Kinnunen, Leena Liimatainen, Jukka-Pekka Löhönen, Mimmi Rantala, Marja Sundgrén, Markku Ryytty, Jussi Immonen, Petteri Ryytty ja Ville-Veikko Valtanen. Adalmiinan roolin näytteli Venla Laari.

Kun näytelmän väliaika alkoi, valokeilaan astui kitaransa kera Varkauden Teatterin teatterinjohtaja Kari Suhonen, joka muistutti, että mielikuvituksen voima on ihmeellinen. Sen siivin voi matkustaa minne tahansa ja myös eri ajoissa.

– Teatterissa vaalitaan mielikuvituksia, esityksiä kaikille. Mielikuvituksen avulla asioita voi nähdä uudella tavalla. Mutta aikuiset unohtavat katsella maailmaa lasten tavoin, hän sanoi ja aloitti laulun. Niinpä. ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.” Ja myös varttuneempiakin kulkijoita. Laulu ja Adalmiinan helmi saivat tunteet pintaan – myös ”etänä”.

Kuvat: Sari Kaurola

Jätä kommentti