Valtioneuvosto myönsi Pohjois-Savon liitolle 760 000 euroa

Valtioneuvosto on myöntänyt aluekehittämisviranomaisina toimiville maakuntien liitoille 5 miljoonaa euroa maakuntien omaehtoiseen kehittämiseen ja 1,5 miljoonaa euroa siltasopimusten toimeenpanoon.

Pohjois-Savon liitto saa omaehtoisen kehittämisen määrärahaa 260 000 euroa. Se käytetään liiton päätösten mukaisesti hallituksen aluekehittämispäätöstä ja maakuntaohjelmien toimeenpanoa edistäviin kohteisiin.

Määrärahaa voidaan käyttää esimerkiksi alueiden vahvuuksiin ja erikoistumiseen perustuviin kehittämishankkeisiin sekä monenkeskisiin selvitys- ja kehittämishankkeisiin, jotka edellyttävät nopeaa reagointia ja joihin muiden viranomaisten rahoitusvälineet eivät sovi.

Maakunnan liiton harkinnan mukaan määrärahaa on mahdollista kohdentaa koronavirusepidemian alueen kehitykselle aiheuttamien haitallisten vaikutusten hillintään ja niistä toipumiseen.

– Tässä erittäin haastavassa tilanteessa pidän tärkeänä, että yrityksille kohdennettavan rahoituksen ohella maakunnissa on käytettävissä rahaa, jota voidaan aluelähtöisesti ja joustavasti käyttää erilaisiin kehittämishankkeisiin, elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa.

Määräraha jaetaan maakuntien liitoille siten, että osa rahoituksesta jaetaan tasan kaikkien maakuntien kesken ja osa väkiluvun perusteella. 

Pohjois-Savolle, Kainuulle ja Pirkanmaalle 500 000 euroa siltasopimusten toimeenpanoon

Valtioneuvosto on myöntänyt Pohjois-Savolle, Kainuulle ja Pirkanmaalle kullekin 500 000 euroa sopimuksellisen yhteistyön määrärahaa siltasopimusten mukaisiin toimenpiteisiin.

Kasvun turvaamiseksi ja positiivisen rakennemuutoksen edistämiseksi valtio on solminut Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon kanssa siltasopimukset vuosille 2019–2020. Kyseiset maakunnat kärsivät eniten työvoimapulasta syksyllä 2018, jolloin sopimusalueet valittiin.

Siltasopimuksissa on sovittu toimista, jotka vaikuttavat muun muassa työvoiman saatavuuteen, osaamiseen ja koulutukseen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä alueen saavutettavuuteen ja tunnettuuden kehittämiseen.

Loput sopimusperusteiseen yhteistyöhön varatusta määrärahasta jaetaan myöhemmin vuoden 2020 aikana.

Jätä kommentti