Leena Mäki-Patola – Toiset todellisuudet

Varkautelaisen taiteilija Leena Mäki-Patolan näyttely Toiset todellisuudet on esillä Tampereella Galleria Rongassa 7.3.-26.3.2020.

Näin taiteilija itse kertoo näyttelystään:

”Yhteinen maailmamme on täynnä toisillemme tuntemattomia todellisuuksia. Mikä on oma paikkani tässä äärettömässä monimuotoisuudessa?
Näyttelyn teosten taustalla vaikuttavat maailman jokapäiväiset tapahtumat. Näkökulmina ovat onni, epäonni ja ennalta arvaamattomuus. Tummien sävyjen hallitsemassa maailmassa on sijaa myös hyvälle ja kauniille.
Näyttely koostuu kaappi-aiheisista teoksista, joihin yhdistän valmistamiani keraamisia osia, valmisesineitä, videota ja ääntä. Lisäksi kaapeista löytyy merkkejä niiden aikaisemmasta käyttötarkoituksesta lääkekaappeina.”

Ote Otso Kantokorven kirjoituksesta julkaisuun ”Leena Mäki-Patola MAA ILMA VERI VESI” vuodelta 2016:

”Mäki-Patola löytää paikan hengen pienemmistäkin paikoista – kuten vaikkapa kaapeista, joista hän on viime vuosina ollut kiinnostunut. Kaappi on arkinen lähtökohta: meillä kaikilla on kokemusta kaapeista, joihin liittyy monia asioita: niihin voi laittaa tavaroita epäjärjestykseen tai järjestykseen, osa niistä on avoimia, osa suljettuja – osa jopa kiellettyjä. Jos on ovi, sitä voi raottaa. Sieltä voi paljastua jotain yllättävää.”

Ranskalainen filosofi Gaston Bachelard totesi kaapista: ”Vain sielultaan köyhä ihminen voi laittaa kaappiin mitä tahansa.” Hän siteeraa vielä surrealismin johtohahmoa André Bretonia:

Kaappi on täynnä pyykkiä
hyllyillä jopa kuunsäteitä
jotka saan avata laskoksistaan.

Jätä kommentti