Vankilateatteria Pieksämäellä Hotakaisen Henkireikä -teoksen pohjalta

Pieksämäen Kulttuurikeskus Poleenissa saa tammikuun alussa ensi-iltansa Taittuu ry:n, Naarajärven vankilan ja kulttuurikeskus Poleenin yhteistuotanto Kantajien maa. Kari Hotakaisen Henkireikä on tarkkanäköinen romaani ihmisyydestä sekä rakkauden ja vihan teoista. Naarajärven vankilan miesten tragikoomista tarinaa kerrotaan kuorossa moniäänisesti totuuden hengessä ja nälkämaata laulaessa. Esityksessä kuullaan myös ”On suuri sun rantas autius”. Siltä autiolta rannalta löydämme me kaikki itsemme… välillä.

 – Vankila ja vankeustuomiota suorittava ihminen on aina osa yhteiskuntaa.  Yhteiskunta ilman kulttuuria olisi ilmeisesti sula mahdottomuus. Teatteritoiminta vankilassa antaa vangille uudenlaisia mahdollisuuksia tutkia ihmisen monenlaisia eri ulottuvuuksia, myös hyvyyttä kuin pahuuttakin. Vankilateatteritoiminta voi avata uusia väyliä ihmisyyteen eikä yhteiskunta enää tunnukaan kenties niin saavuttamattomalta, toteaa Jyri Koivumaa, Naarajärven vankilan johtaja

– Kulttuurikeskus Poleeni tekee jatkuvasti yhteistyötä alueen erilaisten toimijoiden kanssa. Poleenissa toimii keskenään tiiviissä yhteistyössä Pieksämäen kulttuuritoimi, Poleenin teatteri, Pieksämäen seutuopisto, Pieksämäen kotiseutuyhdistyksen kotiseutuarkisto ja Soisalon musiikkiopisto. Yhteistyö konkretisoituu usein tapahtumissa ja esityksissä. Esityksiä ja tapahtumia toteutetaan paljon hyvinkin erilaisten toimijoiden kanssa. Ja aina hyvästä syystä, sanooJari Tuononen, Kulttuurikeskus Poleenin tuottaja.

Taittuu ry. jatkaa teatteritoimintaa vankiloissa Risen optiovuosien turvin

Taittuu ry. on Suomen ainoa pitkäjänteisen vankilateatterin toteuttaja. Vuodesta 2008 alkaen Taittuu on tehnyt vankilateatteriproduktioita yhteistyössä eri vankiloiden ja paikallisten teattereiden kanssa. Toimintaa jatketaan Rikosseuraamuslaitoksen kahden optiovuoden rahoituksen turvin.

Taittuu tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria – keskiössä ovat vangit, jotka ohjaajan avustuksella käsikirjoittavat ja esittävät näytelmän aidolle teatteriyleisölle.

Taittuu ry:n kehittämä vankilateatterityö on viimeisen kymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa osana Rikosseuraamuslaitoksen toimintojen valikoimaa ja yhteisöteatterin kenttää.

Vankilateatteri yhdistää yhteiskunnan ja taiteen eri alojen toimijoita tavalla, joka palvelee yhteiskunnallista avoimuutta, rikollisuuden stigman purkamista ja uusintarikollisuuden kierteen katkaisemista. Tutkimuksen mukaan vankilateatteri tarjoaa fyysistä, sosiaalista ja tilannesidonnaista kokemuksellisuutta, joka auttaa vankeja irtautumaan vangin roolista ja kehittämään psykososiaalisia taitoja, joiden harjaannuttamiseen ei vankilan laitosympäristössä ole aina mahdollisuuksia (Pirttilä-Backman ym. 2015; Menard 2018). Onnistumisen ja nähdyksi tulemisen kokemukset kantavat monia osallistujia vapautumisen jälkeisessä elämässä. Lisäksi vankilateatteri uudistaa Suomessa teatteritaiteen kenttää.

Taittuun toiminta palkittu useaan kertaan

Taittuu ry:n vankilateatteritoiminta  on palkittu useaan otteeseen eri tahojen toimesta.

Yhdistyksen vastaava ohjaaja Hannele Martikainen sai 2011 Vuoden teatteriteko -palkinnon. Vuonna 2015 Taittuu ry:n vankilateatteritoiminta sai Kriminaalihuollon palkinnon. Vuonna 2018  oikeusministeri myönsi Hannele Martikaiselle Vankeinhoidon ansioristin.

– Oppiminen on ihanaa ja vaikeaa. Teatterin tekeminen on onnistuessaan aina opintomatka uuteen. On ollut lahja saada tehdä vankilateatteria jo yli kymmenen vuoden ajan. Tästä on hyvä jatkaa, oppia ja tehdä teatteria – yhdessä, sanoo vastaava ohjaaja Hannele Martikainen.

Neljä esitystä ja yleisökeskustelu

Esitykset ovat Kulttuurikeskus Poleenissa (Savontie 13, 76100 Pieksämäki).  Ensi-ilta 9.1.2020 klo 18, muut esitykset 10.1. klo 18, 11.1. klo 14 (jonka jälkeen yleisökeskustelu) ja klo 18.

Esityksen kesto: n. 1 h, ei väliaikaa.

Käsikirjoitus: Antti Lattu ja työryhmä

Ohjaus: Antti Lattu

Lavalla: ryhmä Naarajärven vankilan miehiä

Valot ja äänet: Poleenin tekniikka

Puvustus: Tommi Haapaniemi

Valokuvat: Jukka Kotkanen

Juliste: Juho Rekilä

Jätä kommentti