Filia

Merikasarminkadulta oli vaikea löytää vapaata parkkipaikkaa sunnuntaiaamuna. Ulkoministeriön eteen pysäköityään Anna poimi mukaan etupenkiltä kameran ja käveli kohti Katajanokan vanhaa vankilaa, 

joka nykyään toimi hotellina. Jo kaukaa Anna näki tutun hahmon tutkimassa kalmoa. Patologi Mäkinen oli jälleen ehtinyt ennen häntä paikalle. 

— Miten kauan ollut kuolleena? Anna kysyi. 

— Enintään 12 tuntia. 

— Soita heti, jos mitään ihmeellistä ilmenee ruumiinavauksessa, koska olen tämän tapauksen tutkinnanjohtaja, Anna sanoi. 

— Onneksi olkoon, sillä vainajalla ei muuten ollut henkilöpapereita eikä mitään muutakaan mikä auttaisi henkilöllisyyden selvittämisessä. — Vain tämä Uspenskin katedraalin esite. 

Anna käveli Luotsikatua pitkin kohti Uspenskin katedraalia. Tove Janssonin puistossa vanha herra ulkoilutti koiraa ja tervehti ystävällisesti. Sipulit säihkyivät auringon valossa. Ovesta purkautui suuri joukko ihmisiä, minkä vuoksi Anna päätti odottaa kirkon tyhjentymistä ja sytyttää savukkeen. 

— Olen Anna Saastamoinen Keskusrikospoliisista. — Asiani koskee lähistöllä tapahtunutta henkirikosta, minkä vuoksi kysyn teiltä mahdollisista valvontakameroista. 

— Olen vasta aloittanut täällä, mutta Sofia varmaan tietää paremmin, joten odottakaa pieni hetki. 

Mies katosi ikonostaasin taakse, jonka takaa kuulunut imurin ääni sammui. Annaa huvitti ajatus sakraalin tilan imuroimisesta. Pyhinkään paikka ei ollut vapaa epäpuhtaudesta. 

— Miten voin auttaa teitä? Sofia kysyi. 

— Oletan, että teiltä löytyy valvontakamera, Anna sanoi. 

— On täällä useampikin kamera, mutta vain Isä Basileios pääsee niihin käsiksi. Kertokaa ajankohta, niin pyydän häntä laittamaan teille valvontavideot sähköisesti. 

— Saanko kysyä aivan toista asiaa? Odottaessa katsoin tuota ikonia ja kiinnitin huomiota muutamiin erikoisuuksiin kuvissa, Anna sanoi. Hän oli opiskellut ennen Poliisikoulua neljä vuotta taidehistoriaa. 

— Olin viime kesänä ikoninmaalauskurssilla, joten voin yrittää. Maalaustekniikka kehittyi bysanttilaisen kulttuurin keskellä, minkä vuoksi niissä on usein käänteinen perspektiivi eli toisin sanoen sinä et katso taulua objektina, vaan taulussa kuvatut henkilöt sinua, Sofia sanoi. 

— Täytyykin kotona hieman kerrata asiaa, mutta kiitos paljon teille ajastanne.

Anna päätti kävellä takaisin Ulkoministeriön edessä odottavalle autolle pitkin Laivastokatua, koska halusi tuntea kasvoillaan raikkaan meri-ilman tuulahduksen. Huomenna joku kokeneimmista konstaapeleista saisi katsoa turvakameroiden nauhoitteet läpi tarkkaan. Tapetun miehen henkilöllisyyden selvittäminen oli ensimmäinen askel, minkä jälkeen täytyisi käydä läpi mahdolliset motiivit ja kuulustella sukulaisia ja tuttavapiiriä. Oli paras edetä perinteisen kaavan mukaan, koska mitään muita vihjeitä ei yksinkertaisesti ollut.

Aamulla Anna heräsi puhelimen soittoon jo ennen herätystä. Lankan päässä oli patologi Mäkinen, joka ei ollut löytänyt ruumiinavauksessa mitään merkittävää tai huomioitavaa. Kolme pistoa olivat kaikki olleet periaatteessa kuolettavia. Teko vaikutti asiaan perehtyneen työltä, mikä viittasi mahdollisesti tilaustyöhön tai alamaailman selvittelyihin. Mäkinen löi isosta nelosoluesta vetoa, että tapaus jäisi selvittämättä. Jos ketään ei ilmoitettaisi kadonneeksi, he eivät saisi henkilöllisyyttä selville. Annan toivo oli valvontakameroiden nauhoitteissa. 

Lounaalla Anna tapasi muutama vuosi sitten eläköityneen Rissasen, joka oli vanhan koulukunnan besserwisser rasittavuuteen asti, mutta päätti olla sen häiritsemättä häntä. 

— Oletko koskaan joutunut selvittämään tappoa, jossa uhrin henkilöllisyyttä ei saada selville? 

— En koskaan. Eikö ole mitään johtolankoja? Rissanen kysyi. 

— Ei mitään, eikä turvakameran videoiltakaan ole löytynyt toistaiseksi mitään, Anna sanoi. 

— Silloin tilanne on mahdoton eli jos ketään ei ilmoiteta kadonneeksi, olette täysin tuuliajolla. 

— Tämä on ensimmäinen juttu, jossa olen tutkinnanjohtajana, Anna sanoi. 

— Anna minulle yön yli aikaa miettiä, niin lupaa tulla huomenna asemalle jossain välissä. 

— Tiedät, että se on periaatteessa kiellettyä eikä niin saisi tehdä, minkä lisäksi osa vanhoista 

vihamiehistäsi voivat juoruta ylemmälle johdolle, jolloin minä joudun vaikeuksiin, Anna sanoi. 

— Olisi niin kiva käydä nuuhkimassa vanhoja paikkoja, Rissanen sanoi katsoen anovasti kuin koira. 

Illalla Anna kääriytyi huopaan, kaatoi itselleen suuren lasin punaviiniä ja avasi renessanssin taidetta käsittelevän kirjan. Hän löysi Sofian mainitseman käänteisen perspektiivin ja mietti Uspenskin katedraalin ikoneita. He katsoivat kuin turvakamerat ohikulkijoita, mutta heiltä ei voinut kysyä mitään. 

Sofia luki kirjasta arvoperspektiivistä toisena keskeisenä piirteenä bysanttilaisessa ikonitaiteessa. Siinä tärkeät henkilöt ovat suurempia ja keskellä kuvaa. Yöllä Anna heräsi hiestä märkänä ja pelokkaana. Hän oli nähnyt painajaista, jossa Sofia maalasi ikonia. Kuvassa Katajanokan vankilan edestä kuolleena löytynyt mies katsoi häntä kauhua täynnä olevin silmin, mutta vieressä oleva henkilö ei ollut vielä valmis. Kuolleena olevan mies oli suurikokoinen ja piti kädessään hallitsijan sauvaa. Vielä keskeneräinen hahmo polvistui alistumisen merkkinä hänen edessään ja näytti anovan armoa. Painajaisen jälkeen Anna ei saanut enää nukuttua, joten hän päätti lähteä jo työpaikalle. 

Anna oli juuri lähdössä hakemaan kahvia, kun Rissanen tuli työhuoneeseen ilmoittaen, että hänellä on ratkaisu Annan kysymykseen: henkilöllisyyttä ei saada mitenkään selville. Ainoa mahdollisuus olisi se, että joku vanha kokenut rikosetsivä tunnistaa kaverin. Alamaailman piirit Helsingissä ovat kuitenkin aika pienet. 

— Älä edes kuvittele, Anna sanoi. 

— Onko sinulla muitakaan vaihtoehtoja? 

— Tämä on kiristystä, mutta seuraa minua. Nyt on ruokatunti eikä patologian laitoksella ole toivottavasti muita poliiseja tai Mäkinen paikalla. 

Vahtimestari veti luukun auki ilmeenkään värähtämättä. Ehkä kalmoihinkin tottuu, Anna mietti mielessään. Hän ei ollut vielä tottunut, mutta ei ollut nähnytkään kuin kymmeniä kuolleita. Vahtimestari ehkä tuhansia. 

— Olen 99% varma, että tässä lepää herra Siivonen. — Jos hänellä on vasemmassa pakarassa pataässä tatuoituna, voimme olla henkilöllisyydestä täysin varmoja. 

— Voitko kertoa hieman enemmän? 

— Lähdetään. Kerron sinulle kaiken autossa. Rissanen selitti vuolaasti alamaailman takavuosien keisarista, joka oli istunut jo nuorena Sörkässä. Ensimmäisen henkirikoksen jälkeen Kakolassa ja lopulta elinkautista Katajanokalla. Yleisen käsityksen mukaan Siivonen oli ohjaillut rikollista toimintaa vankilasta käsin. Häntä pelkäsi muiden vankien ohella vartijat ja muu henkilökunta aina johtajaa myöten. 

Johtaja vaikutti hämmentyneeltä nähdessään vanhan tuttunsa ja nuoren naisen omakotitalonsa ovella, joka tuntui olevan normaalia tukevampaa tekoa. Hän kutsui vieraat sisään, kaatoi laseihin kallista brandya ja kehotti istumaan suurelle nahkaiselle sohvalle. Seinillä roikkui modernia taidetta ja kirjahyllyssä oli useampia kalliita vaaseja, joista osan Anna tunnisti. Hän pohti, miten vankilan johtajalla oli varaa asua näin prameasti. 

— Vaimoni on arkkitehti. Minun palkoillani ei tällaista asuntoa ja taidekokoelmaa olisi voinut koskaan hankkia, mutta toki pidän siitä. 

— Siivonen on kuollut, Rissanen sanoi. 

— En ole kuullut mitään, vaikka soitin aamulla KRP:n johtajalle kesän tulevasta kalastusmatkasta. 

— Ei hänkään taida vielä tietää, koska tulemme suoraan patologian laitokselta, Rissanen sanoi. 

— Mistä hänet löydettiin? Johtaja kysyi. 

— Katajanokan vankilan ulkopuolelta puukotettuna, Rissanen vastasi. 

— Voitko kertoa meille Siivosesta kaiken olennaisen? Anna pyysi ja kaivoi muistikirjan taskustaan. 

— Hänestä ei tehty koskaan valitusta ja käyttäytyi rikkeettömästi, mutta…. 

— Mitä mutta? Anna kysyi. 

— Ehkä tätä ei pitäisi sanoa, mutta Siivosen kuiskailtiin lahjovan osaa vartijoista, johtaja sanoi. 

— Miksette puuttuneet siihen? 

— Uskokaa minua, teimme parhaamme, mutta ei ollut mitään todisteita. — Luulen, että hän kykeni kiristämään tai lahjomaan osaa vartijoista tavalla, jota emme koskaan saaneet selville, johtaja vastasi. 

— Kiitos paljon, soittakaa jos tulee jotain mieleen, Anna sanoi ja ojensi korttinsa. 

Anna soitti autosta Keskusrikospoliisiin ja pyysi selvittämään mahdollisimman nopeasti entisten vartijoiden nimet. Se oli nyt johtolanka, jota oli seurattava. Hän menisi nyt syömään ja toivoi saavansa listan tunnin sisällä. 

— Tarjoan tällä kertaa, että en jää liikaa kiitollisuudenvelkaa, Anna sanoi. 

— Tämä oli suorastaan pelkkää iloa eläköityneelle nuuskijalle. 

— Sinut on helppo tehdä iloiseksi, Anna naurahti. 

— Et voi uskoa kuinka vaikeaa elämä voi olla ilman rikoksia ja likaista peliä. Olisin kiitollinen, jos otat minut mukaan vartijoiden luokse, Rissanen sanoi. 

— Tiedät, että se on ehdottomasti sääntöjen vastaista. — Se vaarantaisi urani, Anna sanoi. 

— Tiedän, minkä vuoksi lupaan käyttäytyä kuin partiopoika. 

Kaikki listan vartijat asuivat pääkaupunkiseudulla, mikä helpotti työtä. Kolme heistä oli jo kuollut. Rissanen ehdotti, että heidän tulisi suunnata ensimmäisenä Kinnusen luokse, koska muisti hänet. Hän oli ollut aina tyly ja murjottanut, minkä vuoksi häntä oli syytä epäillä vähiten. Ehkä hänestä irtoaisi muutama hapan sana myös työtovereista. 

— Siivonen kuollut, mutta rehellisesti sanottuna ei tule lainkaan ikävä, Kinnunen sanoi. 

— Olen kuullut, että häntä pelättiin sekä vartijoiden että henkilökunnan keskuudessa, Anna sanoi. 

— Monet pelkäsi, minäkin, mutta osa oli ihmeellisen hyvää pataa hänen kanssaan. 

— Voitko antaa nimiä? Anna kysyi. 

— No ainakin Rinne ja Uusitalo. — Epäilin Siivosen lahjovan heitä, mutta koskaan ei ollut mitään todisteita tai näyttöä. 

Autossa Rissanen tarkasti kumpi asuu lähempänä. Uusitalo asuu kolmen kilometrin päässä. Anna naputti osoitteen navigaattoriin ja käynnisti auton. Kukaan ei tullut avaamaan, mutta hissistä tuli käytävään vanha rouva, jolla oli valkea tukka. Hän kysyi, millä asialla vieraat olivat ja kertoi Uusitalon kuolleen kaksi kuukautta sitten keuhkosyöpään, vaikka ei ollut tupakkamiehiä. Rinteen ovella heitä odotti nimikyltti Kosonen, mikä sai Annan harmistumaan. Juuri kun tutkinta oli päässyt vauhtiin, he törmäsivät jälleen vaikeuksiin. Anna soitti keskusrikospoliisiin ja pyysi saada pikimmiten tiedot Rinteestä. 

Kotona Anna pohti edellisenä yönä näkemäänsä unta, jossa Sofia maalasi uutta ikonia. Siivosella oli ollut hallitsijan sauva kuvassa, mutta maahan kumartuva henkilö ei ollut vielä valmis. Sofia oli kertonut hänelle käänteisestä perspektiivistä, mutta ajatukset katkesivat puhelimen sointiin. Tuttu ääni kertoi Rinteen olevan ilmoitettu kadonneeksi jo kolme kuukautta aiemmin. Anna päätti soittaa Rissaselle, mutta puhelimeen ei vastattu. Käänteinen perspektiivi ei jättänyt Annaa rauhaan. Hän pohti tilannekuvaa ottaen mukaan kadonneeksi ilmoitetun Rinteen. Oliko motiivi jokin muu kuin alamaailman välienselvittely? Miten käänteistä perspektiiviä voisi sovittaa tähän rikokseen? Hän päätti tarkastella asiaa uhrin näkökulmasta. Kuka halusi kostaa entiselle vankilan keisarille? Mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta? Anna lähetti Keskusrikospoliisiin viestin, jossa pyysi selvittämään Siivosen sellitoverin lisäksi samalla osastolla vankina olleiden nimet mahdollisimman pikaisesti. 

Rissanen soitti takaisin tiedustellen tutkinnan etenemistä. Anna kertoi aloittamistaan tutkintalinjoista ja käänteisen perspektiivin ideasta. 

— Ehkä se ei tosiaan ollut perinteinen alamaailman välienselvittely, Rissanen pohti. 

— Sehän on vain olettamus, jolle ei ole kovin hyviä perusteita, Anna sanoi. 

— Rikostutkinta ajautuu helposti kaltevalle pinnalle, kun tunnettu rikollinen tapetaan. 

Anna jäi miettimään Rissasen sanoja. Siivosella oli valtikka kädessään unessa nähdyssä ikonissa. Oliko Siivosen kuoleman taustalla jokin vanha kauna vankilassa olon ajoilta? 

Annan puhelimeen tuli ilmoitus viestistä, joka sisälsi tiedot samalla osastolla vankina olleista henkilöistä. Anna selasi listaa läpi rauhallisesti. Erään nimen kohdalla hänen katseensa nauliintui: Teppo Sammalkangas. Missä hän oli nähnyt tuon nimen? Hän päätti soittaa Rissaselle. 

— Nimi ei sano mitään minulle eli tuskin ainakaan mikään iso tekijä. 

— Soitan kohta uudestaan, Anna sanoi. 

Sammalkangas. Hän oli nähnyt nimen jossain. Listan mukaan Sammalkangas oli kuollut jo 18 vuotta sitten, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että oli nähnyt nimen jossain. Anna ei saanut mielestään Sofian imuroimista ja kertomusta käänteisestä perspektiivistä. Anna katsoi uudestaan listaa. Löytyikö siitä ketään hengissä olevaa, joka asuisi pääkaupunkiseudulla? Erikson oli ensimmäinen ehdot täyttävä, joten Anna päätti käydä hänen luonaan. 

— Mihin Siivonen kuoli, Erikson kysyi? 

— Kolmeen puukoniskuun. — Hänet löydettiin Katajanokan vankilan edestä, Anna sanoi. 

— Siivonen hallitsi pelolla vaikuttaen aidosti nauttivan vallasta ja muiden alistamisesta. — Ikään kuin vankilassa olo ei olisi ollut edes rangaistus siinä mielessä. 

— Muistatko Teppo Sammalkangasta? Anna kysyi. 

— Kaikki muistaa hänet, koska ”Same” oli aivan liian periaatteellinen vankilaan. — Ei suostunut alistumaan Siivosen hallintavallan alle, mutta löytyi kuolleena suihkusta parin päivän päästä. 

— Miksi kaikki muistaa hänet? 

— Rinne, joka oli suihkuvuorolla vartijana, oli Siivosen kiristysotteessa, koska oli tuonut aineita sisään pari kertaa. — Sammalkankaasta puhuttiin myöhemmin, että oli joutunut syyttömänä vankilaan taposta. 

— Rinne on ilmoitettu kadonneeksi, Anna sanoi. 

— Varmaan lepää turpeen alla. — Me suoraan sanottuna halveksittiin sitä, Erikson sanoi. 

Anna soitti Rissaselle ja kertoi nopeasti, mitä oli kuullut Eriksonilta. 

— Sammalkangas voi olla ratkaisu, joten kannattaa kaivaa tiedot oikeusjutusta, Rissanen sanoi. 

— Mietin edelleen käänteistä perspektiiviä, mutta mihin pitäisi katsoa. 

Anna päätti mennä tapaamaan Sofiaa uudelleen selvittääkseen ajatuksia. Naisella tuntui olevan salattua viisautta. Uspenskin katedraalissa oli tällä kertaa eri vahtimestari. 

— Kävin täällä muutama päivä sitten, jolloin työvuorossa oli joku toinen vahtimestari ja Sofia, jota etsin tehdäkseni muutaman tarkentavan kysymyksen. 

— Sammalkangas oli varmaan vuorossa silloin, vahtimestari vastasi. 

Samalla Anna muisti, että nimi oli tuttu vahtimestarin nimikyltistä. Oliko sama nimi sattumaa? 

— Mistä voisin tavoittaa tämän Sammalkankaan? Anna kysyi. 

— Ettekö etsinytkään Sofiaa? — Sammalkangas työskentelee diakonina, joten voi olla vankilassa tai vanhainkodissa, mutta puhelin ei ole yleensä päällä vierailujen aikana, kuten ymmärrät. 

Anna kiitti tiedoista ja ryntäsi takaisin autolle. Kysymys ei ollut intohimo- tai mustasukkaisuusmurhasta, vaan veljesrakkaudesta. Hän hälytti kaikki vapaan olevat poliisit etsimään Sammalkangasta. 

— Miksi teit sen? Anna kysyi. 

— Siivonen tappoi raukkamaisesti veljeni, joka joutui alun perin syyttömänä vankilaan. — Uskoin veljeni syyttömyyteen, mutta halusin varmistaa sen, joten sovin tapaamisen Siivosen kanssa Katajanokalle. — Kysyessäni veljeni tappamisesta hän vastasi ilkkuen ja ylimielisesti, että eihän kukaan muu ei olisi sitä voinut tehdä, koska hänellä oli kaikki valta. — Hän vaikutti täysin välinpitämättömältä, joten päätin kysyä vielä, että oliko hän pahoillaan tai katuiko tekoaan. — Siivonen oli täysin kylmä ja nauroi, että se oli vain yksi tappo muiden joukossa, jolla ei ollut paskankaan väliä hänelle. 

— Mitä sitten tapahtui? 

— Raivostuin toden teolla käyden hänen kimppuunsa, mutta Siivonen otti esille puukon, minkä väänsin hänen kädestään ja löin sydämen kohdalle täynnä vihaa ja epätoivoa. 

— Oliko Tepolla lapsia? 

— Väärän tuomion ja murhan seurauksena isättömäksi jäi kolme pienokaista, joita pyrin parhaani mukaan auttamaan läpi vuosien, mutta kaikki ajautuivat huonoille teille: kaksi heistä kuoli nuorena huumeiden yliannostukseen ja yksi istuu heroiinin salakuljetuksesta pitkää kakkua Espanjassa. 

— Et voinut tehdä enempää. Uskon, että teit kaiken mahdollisen. 

— Todellisuutta ei valitettavasti voi muuttaa. — Kaikki tuntui etenevän synkkää loppua kohti vääjäämättä Tepon vangitsemisen jälkeen. — Teppo ja Maija olivat niin hyvät ja rakastavat vanhemmat, mutta väärä tuomio ja lopulta kuolema vankilassa pilasi kaiken, minkä seurauksena poikien äidistä tuli ihmisraunio, joka odotti vain kuoleman tuottamaa vapautta kaikesta. 

— Kadutko tekoa? Anna kysyi. 

— Vaikka tappo tapahtui yllättäen, jäin odottamaan mielihyvää ja kokemusta oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, mikä toistuu elokuvissa ja kirjoissa, mutta sitä ei koskaan tullut. — Sitä vastoin teko painaa valtavana taakkana enkä ole nukkunut lainkaan. 

— Teppo oli siis syytön eikä koskaan saanut oikeutta, Anna sanoi. 

— Se on ollut minulle vaikea asia hyväksyä ja koetellut uskoani: Miten maailma voi olla niin epäreilu? 

— Valitettavasti minulla ei ole siihen vastausta, mutta jaan tuskasi, Anna sanoi. Kyynel tipahti tutkinnanjohtajan silmästä ja ensimmäistä kertaa urallaan hän koki voimakasta yhteenkuuluvuutta rikoksen tekijän kanssa. Epäreilu – siihen Annalla ei ollut muuta vastausta kuin kyyneleet. 

Jätä kommentti