Taidekeskus Wäinölässä avautui kolme näyttelyä

Spread the love

Taide on suvaitsevaisuuskasvatusta – monille tulkinnoille on tilaa. Taide parhaimmillaan saa ihmiset ajattelemaan, kuuntelemaan toisiaan, mietiskelemään ja tuntemaan yllättäviäkin reaktioita. Kuva tai veistos voi puhua eri asioita eri henkilöille – samassa tarinassa voi olla monia viestejä. Ja joku saattaa löytää tarinoita, joita taideteoksentekijä itse ei ole havainnut. Niin – kuvaa ja veistosta kuunnellaan sydämellä.

Näitä asioita poimin Taidekeskus Wäinölän kolmen eri näyttelyn tiedotustilaisuudessa perjantai-aamupäivällä. Kahvipöytäkeskustelun makupaloja kuvataiteesta.

Varkauden 90-vuotisjuhlavuoden kaupunkijuhlaviikonloppu sai mukaansa rikastuttaviksi elementeiksi todellakin kolme näyttelyä: Nukketaiteilija Tatiana Kourosen näyttely ”Veden ja metsän välissä” (31.8.-20.12), Marju Rönkön akvarellimaalausnäyttely ”Keisarilliset kissat” (1.9.-20.9.) ja varkautelaisesta taiteesta koottu näyttely ”Warkautelainen kuvataide jättää jäljen” (31.8.-20.12.). Näyttelyn taiteilijoina ovat: Eero Hyvärinen, Jukka Itkonen, Satu Juutilainen, Kati Kraemer, Leena Mäki-Patola, Taru Mäntynen, Kaarin Oresmaa, Kati Paananen, Teemu Paananen, Keijo Pesonen, Maria Rouvinen-Mäkelä, Väinö Rouvinen, Meeri Torvinen, Marko Viljakka, Marja-Muusa Hämäläinen ja Timo Hämäläinen.

Taidekeskus Wäinölän galleristi Timo Hämäläinen on suunnitellut ja ripustanut näyttelyn. Hänen mukaansa tilat asettivat rajoitteen taiteilijoiden määrässä – Varkaudessahan on paljon taiteentekijöitä ja jokaisen tekijän kuvataide jättää jäljen. Näyttelyn taiteilijat valikoituivat pienoistyöryhmän toimesta. 

Timo Hämäläisen mukaan tietyt henkilöt ovat ”isiä ja äitejä” Varkauden kuvataiteen kentässä – Väinö Rouvinen, Meeri Torvinen, Eero Hyvärinen ja Taru Mäntynen.

– Varkauden kuvataidekentässä näillä henkilöillä on perustavaa laatua oleva rooli esikuvallisella vaikutuksellaan, hän totesi.

Varkauden juhlavuoden kaupunkijuhlaviikonlopun kokonaisvaltaisena ”yleismies jantusena” eli tuottajana toimiva Vilja Itkonen kertoi toivoneensa kuvataiteen mukana oloa Warkaus 90 -tapahtumassa. Hänen mielestään ihmisellä on monikanavaisuudessaan monta eri tapaa ottaa vastaan maailmoja, tarinoita, tunnelmia, historiaa ja menneisyyttä.

– Kuvien ja taiteen maailma on lehto, johon voi kävellä sisään. Varkaudessa on todella monenlaista lahjakkuutta ja taitoa. Kuvien luo voi tulla – kävelemällä maailmaan sisään saamaan viestin, hän sanoi ja jatkoi, että Taidekeskus Wäinölä ja sen toimijat ovat merkittäviä Varkaudelle – iso osa varkautelaista sydäntä.

Ohessa näkymiä näyttelyjen teoksista. Klikkaamalla kuvaa pääset galleriaan

Jätä kommentti