Omaa lääkettä

Kirjoittaja: Sanna Sassi

Tytti on jäätävän kaunis pitkine, vaaleine hiuksineen ja luonnollisine räpsyripsineen. Ihan yhtä suloinen, kuin äitinsä siinä sisarhentovalkoisten ryhmäkuvassa, jonka mutsi antoi minulle, kun Tytti muutti isänsä kanssa meidän pihan D-rappuun asumaan. Tytin kaunis äiti on kuollut, jo monta vuotta sitten, jo joskus ennen kun me aloitettiin koulu. Tytti tuli tosi iloiseksi, kun vein sille mutsin löytämän kuvan.

Tytissä on jotain surumielistä. Ensin ajattelin sen johtuvan äidittömyydestä, mutta nyt arvelen sen olevan jotain muuta. Ihan kun se kantaisi mukanaan jotain suurta, painavaa salaisuutta. Välillä tuntuu, että salaisuus haluaisi pulahtaa sen huulilta, mutta sitten Tytti kääntyy hetkeksi johonkin omaan synkkään koteloonsa ja palaa kohta sieltä pirteänä ja iloisena itsenään. Vähän liian iloisena.

Tytin luo ei koskaan saa mennä kylään. Sen isä ei kestä kuunnella ääniä. Tosin kuulin kerran mutsin puhuvan jonkun sisarhentovalkoisen kanssa kilometrin mittaisessa juorupuhelussaan, ettei Tytin isää juurikaan näkyisi kotona, vaan enempi Rekan Pubissa. Samasta puhelusta kuulin myös, että mutsin työkaveri olisi nähnyt joskus yöllä Tytin yksin hippuloimassa ulkona. Tekemässä mitä? Kysyisin siltä itseltään, mutta en sitten kuitenkaan saa sanoja itsestäni ulos.

Hanna tuli eilen kouluun kasvot mustelmilla. Se on aika monesti kaatunut portaissa tai törmännyt johonkin. Liikuntatunnin jälkeen ehdin pukuhuoneessa nähdä vilauksen Hannan selästä. Siinä oli pitkät punaiset naarmut. Toissailtana kuulin, kun Hannan isä huusi jotain meidän pihassa. Se kuulosti olevan humalassa.

Hanna asuu sen isän ja äidin kanssa C-rapussa, kolmannessa kerroksessa. Hanna on tosi hiljainen ja sen äiti on vielä hiljaisempi. Sen äitiä ei näy juuri koskaan, ja jos sen näkee, se katsoo maahan ja mumisee jotain.

A-rapun ensimmäisessä kerroksessa asuu Hyttinen ja sen kaksi veljeä ja vanhemmat. Hyttinen kulkee aina kaverinsa Henkan kanssa. Olen kuullut niiden uhkailevan roskiksen nurkalla kostoa, sanovat aikovansa vielä saattaa Hannan isän vastuuseen teoistaan. Minua kauhistuttaa ajatus, koska uskon, että uhkaus tulee vielä toteutumaan.

Lauantai-iltana istumme hylätyn tehdasrakennuksen takana. Pojat sytyttävät nuotion. Rikomme löytämiämme FIN-kuormalavoja ja heitämme niitä juhannuskokkoa muistuttavaan rovioon. Henkalla on Mehukatti-pullossa keskenkäynyttä kiljua, minulla on viisi Lapin kultaa, jotka joku densa kävi hakemassa, kun annoin sille yhden hakiksena. Hanna ja meidän rinnakkaisluokan isorintainen Saara litkivät lonkkua, johon minä en enää muutaman oksennusviikonlopun jälkeen pysty. Tytti on kaatanut isänsä baarikaapista tyhjään Koskenkorva-pulloon sekaisin kaikkea, mitä on löytänyt.

Istumme ringissä ja laulamme. Pihalla on kova pakkanen, mutta nuotio lämmittää mukavasti. Saara istuu Henkan sylissä. Niiden kurkkukielarit käyvät niin kuumina, että epäilen, ettei niillä kohta pysy housut jaloissa. Tytti on tavallista hiljaisempi. Se juo ”sekamehuaan” tiuhaan tahtiin ja tuijottaa kuumana leimuavaa tulta. Hyttisellä on taas kova uho päällä. Se arvostelee kovaan ääneen natsisikoja ja kertoo varmaan neljättä kertaa, kuinka se tumppasi kerran röökinsä yhden nutipään kaljuun. Oikeasti Hyttinen on maailman ihanin ja kiltein, sellainen nallekarhu-isoveliaines, mutta se ei yhtään kestä, että heikompia sorretaan. Se on elänyt aika ahtaalla isoveljiensä silmien alla ja isänsä tiukassa nuhteessa, senkään isä ei ole tainnut sylkeä kuppiin. Jos Hyttinen kokee, että joku homma ei mene oikeudenmukaisesti, sillä leikkaa heti kiinni, joku nappi napsahtaa sen päässä eri asentoon ja nallekarhu näyttää terävät kulmahampaansa.

”Sä oli perhonen, jonka siivet, eivät kauas kantaneet…” Kun pääsemme Apulannan Ilonan toisen kertosäkeen alkuun, Tytti alkaa itkeä ihan hervottomana. Otan Tytin pään syliin ja silitän. Annan sen itkeä rauhassa ja kuiskin, että saa itkeä, se helpottaa. Pyyhin ripsivärin mustia noroja taskusta löytyneeseen paperinpalaseen. Lopulta itku laantuu.

˗ Mä en enää ikinä tee sitä.

˗ Mitä sun pitäisi tehdä?

˗ Mutta mä en halua lastenkotiin. Ne vie mut sinne, jos mä ikinä kerron. Eikä mulla ole muitakaan. Se on mun ainoa isä.

En ole ihan varma, mistä Tytti puhuu, mutta minua alkaa pelottaa. Saara ja Henkka ovat palanneet suudelmamerestään takaisin maankamaralle ja Hyttinenkin on rauhoittunut raivomonologistaan. Hyttinen istuu Tytin toisella puolella syljeskellen välillä olan taakse, antaen toisen käden levätä rauhoittavasti Tytin selän päällä.

˗ Mulla on ihan helvetin kylmä, Tytti sanoo.

˗ Tytti. Sun pitää kertoa. Onko kyse sun isästä? Pakottaako sun isä sut tekemään jotain, mitä et halua? Puheeni kuulostaa kahden kaljan jälkeen omaan korvaani vähän katkonaiselta ja koitan ääntää sanat selvästi. Herännyt pelon tunne terävöittää aistejani.

˗En mä ehkä pysty. Se on niin kamalaa. Mun pitää… Eilen se käski mun ottaa sen… sen suuhun. Viimeiset sanat Tytti kuiskaa ihan hiirenhiljaa, ja purskahtaa uudelleen itkuun. Itkun seasta hän sopertaa toistamiseen, ettei halua lastenkotiin, ja että rakastaa isäänsä. Hyttinen ponnahtaa salamana jaloilleen ja potkaisee maassa lojuvaa laudanpätkää, joka lentää korvani vierestä ohi ja tipahtaa selkäni taakse maahan.

˗VITTU. Ei vittusaatana.

Hyttinen harppoo tehdashallin seinänvierelle ja lyö hallin seinää nyrkillä. Hän kävelee ympyrää ihan härän näköisenä pää pitkällä edessä, sieraimet suurina.

˗Ette saa ikinä kertoa kenellekään. Mä en olisi saanut sanoa. Mun oli pakko sanoa. Mä varmaan nyt kuolen, Tytti sopertaa itkun seasta.

Seuraavana aamuna herään kotoa pienelle kerälle käpertyneen Tytin vierestä. Mutsi ja faija ovat mökillä. Jätän Tytin nukkumaan ja hipsin keittiöön voitelemaan meille lempiherkkuani, hapankorppuja tuorekurkulla. Illan kaljat tuntuvat pienenä johmotuksena jossain syvällä pään sisässä ja illan tapahtumat nousevat välittömästi mieleen, kuin paha uni. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea Tytti on joutunut kokemaan vähitellen sekoavan isänsä kanssa. Viimeisinä sanoina ennen nukahtamista Tytti kuiskasi, että sen isä on alkanut kuvitella Tytin olevan Tytin äiti.

Raivoissaan ollut Hyttinen saattoi meidät eilen meille. Henkka ja Saara jäivät vielä sammuttamaan nuotion. Hyttinen rauhoittui lopulta huudettuaan ja kirottuaan melkein kilometrin matkan hallilta meidän pihaan. Tiedän ja pelkään, ettei asia tule jäämään tähän. Maanantaina koulussa kaikki on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tytti näyttää ehkä vielä tavallistakin iloisemmalta. Se on rajannut kauniit silmänsä mustalla kajalkynällä, puhuu välitunneilla kovaan ääneen ja nauraa hermostuneesti naputellen tupakkaa sormiensa välissä niin, että tulipää irtoaa kesken polttelun. Mietin, kuinka hyvin se osaakaan näytellä. Myös Hyttinen on epäilyttävän tyyni. Pitkällä välitunnilla huomaan sen vetävän Henkan syvemmälle metsään ja puhuvan sille jotain matalalla äänellä, sivuilleen vilkuillen.

Perjantai-iltana Tytin isä Jaakko nousee parhaat päivänsä nähneen Datsun 100A:n etupenkkiin vaitonaisena, kyytiläisiä nyökkäyksellä tervehtien ja ihmetellen yhä saamaansa kutsua. Myös Hannan isä Seppo on hieman hämillään auton takapenkillä, mutta Hyttisen isän ojentama kirkas venäläinen himmentää hämmennystä. Mikä jottei sitä miesporukassa naapureiden kesken voi kerran viikonloppua viettää. Onhan se vaihtelua puuduttavaan arkeen tehtaan ja kodin välillä, Seppo tuumaa ja ottaa pitkän hörpyn venäläistä, päätään perään pudistaen. Hyttisen isä istuu penkkiin ja puristaa rattia, koittaen samalla pitää autossa tunnelmaa yllä ja hermonsa kasassa. Datsun käynnistyy yskähdellen.

Mökin he ovat valinneet tarkoin sen rauhallisen ja naapurittoman sijainnin perusteella. Hyttisen isä on jättänyt Hyttisen ja Henkan lämmittämään miehille saunaa murtauduttuaan ensin yhdessä poikien kanssa sisään takaseinän suuren ikkunan kautta. Jääkaapissa odottavat kylmät huurteiset HK:n sinisten lenkkien ja Turun sinapin kera. Nyt olisi vaan kyettävä pitämään pää kylmänä.

Datsunin kaiuttimista rahisee Hectorin Juodaan viinaa ja takapenkiltä könyää ulos pari huuruista isäntää. Mökissä Hyttisen isä viskaa auton avaimet takan reunalle punaiseen lyhtykynttiläpurkkiin, kotoisasti, kuin olisi omalle mökilleen saapunut, ja korkkaa jääkaapista itselleen kylmän kaljan. Henkka tuo oluet myös Jaakolle ja Sepolle, joiden kielenkannat ovat matkan aikana löystyneet ja jotka nyt rehentelevät edelliskesäisillä kalasaaliillaan iloisen rehvakkaassa nousuhumalassaan. Saunan lämmössä puheet kääntyvät naisiin.

˗Saatanan kurittomat. Vielä sitä yhden kanssa eli, vaan nyt on pikkutussukin alkanut hyppimään silmille, Hannan isä murisee. ”On se kumma, miten tällaisesta perimästä voikaan muokkautua sellainen eläjä. Äitinsä virsiä veisaa, sitä perkeleen molkotusta tulee nyt kahdesta suusta, kyllä niin tekisi mieli antaa isän kädestä. Ja ovathan nuo välillä saaneetkin.” Hannan isä jatkaa röyhtäisten ja sivellen karvaista rintaansa. Hyttinen istuu käsiensä päällä ja vilkaisee syrjäkarein isäänsä, joka kääntää katseen seinään.

˗No mitenkäs Jaakko teillä? Minkämoista se on elää kahden kesken teinitytön kanssa? Hyttisen isä kysyy viattoman kuuloisesti Tytin isältä.

˗Ihan niin, onhan se. Jaakko ei saa humalaltaan muodostettua kunnon vastausta.

˗Saatanan pihtarikin se on minun akkani, Hannan isä huutaa väliin ja viskaa löylyä kiukaan viereen.

˗Kyllä se on naisen tehtävä olla valmiina silloin kun sitä tarvitaan, Jaakko saa sanottua yllättävän selkeästi. ”Hyvän tytön olen kasvattanut, niin olen”, hän jatkaa.

Tämän pidemmälle Jaakko ei tarinassaan pääse, kun vieressä vihaansa pidätellyt Hyttinen vilkaisee vielä kerran viinan ja saunan punaiseksi kuumentamaa, roikkuvaa naamanahkaa ja jalkojen päällä lepäävää ihraista vatsaa, nostaa käden ylös ja tirvaisee Jaakkoa rystysillä naamalle. Miehen pää kolahtaa saunan seinään ja ähkäisten hän valuu seinää pitkin alaspäin jääden puoliksi makaavaan asentoon.

Seppo katsoo vierellään röhnöttävää Jaakkoa silmät ihmetyksestä suurina, mutta ennen kuin hän ehtii tehdä mitään, Hyttinen tarttuu miestä hartioista ja tönäisee tämän lauteilta alas. Seppo koittaa kompuroida lattialta sadatellen ylös, mutta Hyttinen ehtii alas lauteilta ja potkaisee tämän uudelleen kumoon. Sepon pää osuu napakasti ovenkarmiin ja matka jää kesken. Hyttisen isä taiteilee itsensä lauteilla seinää vasten hervottomana nojaavan Jaakon ja oven edessä makaavan Sepon yli ja avaa saunan oven. Hän tarttuu puhisten Seppoa käsistä ja Hyttinen ottaa kiinni jaloista. He kantavat vähin äänin, tavoitteeseensa keskittyen painavan miehen mökin viileään tupaan Henkan jäädessä vartioimaan korisevaa Jaakkoa. Toistaiseksi kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan.

Hyttinen sitoo karkealla köydellä alastoman Sepon käsistä keittiönpöydän jalkaan. Sepon korvanpielestä valuu verta. Miehen silmät avautuvat, muljahtavat kerran ja sulkeutuvat jälleen. Sillä välin Henkka on kantanut Hyttisen isän kanssa myös Jaakon tupaan. Tämä raottaa silmiään ja värähtää, kuin reagointina viilenneeseen ilmaan. Hyttinen kaataa miehen suuhun vodkaa, johon on murskattu Hyttisen äidin unilääkettä. Juomaa valuu suupieliltä, mutta Hyttinen nostaa Jaakon leukaa ylös, ja pakottaa tämän nielemään nesteen.

Hyttisen isä on saanut tatuointilaitteen lainaan hyvää tarkoitusta varten vanhalta sellikaveriltaan, joka tätä nykyä pyörittää tatuointiliikettä etelässä moottoripyöräjengin tiloissa.

˗Miten helvetissä tämä toimii, Henkka kysyy työntäessään virtajohtoa tärisevin käsin pistorasiaan.

˗Anna kun minä, Hyttinen riuhtaisee koneen Henkan käsistä. Silmiin on noussut taas se ilme.

Musta väriaine leviää epätasaisesti iholle. PED… Hyttinen pääsee vauhtiin. …OFIILI.

-Sullahan on taiteilijanlahjoja, Henkka ihailee sotkuista jälkeä naureskellen.

Kuten poikansa kasvoilla, ihmisyys on muuttunut myös Hyttisen isän silmissä puhtaaksi vihaksi. Hän lyö sääliä tuntematta housuistaan irrottamallaan vyöllä Hannan isän lihavaan vatsaan pitkiä viiltoja, jotka muuttuvat kirkuvan punaisiksi talven valkaisemaa ihoa vasten.

-Siinä vähän omaa lääkettä naisvihaajalle, heikompia ei saatana alisteta, Hyttisen isä mumisee partaansa ja tuntee itsensä melkein hyväntekijäksi julman tekonsa edessä.

Henkka viimeistelee illan työn työntämällä makkarat pystyyn lattialla runneltuina makaavien miesten suihin ja pysähtyy hetkeksi ihailemaan yhteistä aikaansaannosta. Hyttinen irrottaa tatuointikoneen johdon seinästä ja paketoi koneen huolellisesti kassiin. Miehet pukevat äänettöminä ylleen, Hyttisen isä kaivaa Datsunin avaimet lyhtypurkista, ja he sulkevat ulko-oven taakseen katsomatta. Saunan piipusta nousee ohut savuvana kohti tummenevaa taivasta. Autossa Hyttinen laittaa Nirvanan Lithiumin soimaan ja kääntää soittimen nupit kohti kaakkoa.

Jätä kommentti