Kirjaston päivä Varkauden Olohuoneessa

Valtakunnallista Kirjaston päivää vietetään Minna Canthin päivänä tiistaina 19.3. ensimmäistä kertaa. Teemana on tänä vuonna kirjaston palvelujen vieminen kirjastotilan ulkopuolelle. Varkauden kirjasto juhlii Kirjaston päivää tarjoamalla joitakin kirjaston palveluja kuntalaisten yhteisessä Olohuoneessa, Kauppakatu 13, klo 12.00 – 13.30. Ohjelmassa on ääneen lukua, tietokilpailua, apua e-aineistojen käytössä ja kierrätyshyllyn pystytys Olohuoneeseen.

Kirjaston henkilökunta lukee ääneen kirjoja eri-ikäisille kuulijoille. Lapsille on luvassa satuja ja aikuisille vaihtoehtoisia tekstejä paikalla olevan kuulijakunnan mukaan. 

Leikkimieliseen tietokilpailuun voi osallistua sekä Olohuoneessa että pääkirjastossa ja Kangaslammin lähikirjastossa. Oikein vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja Kirjan ja Ruusun päivänä 23.4.2019. Voittajille ilmoitetaan tarkempi ajankohta ja palkinnon noutopaikka.

Olohuoneessa on mahdollista saada opastusta ja apua e-aineistojen lainaamiseen ja käyttöön. Tapahtuman aikana voi lainata esimerkiksi elokuvia omalla kirjastokortilla Viddla-palvelusta, tai kirjoja ja äänikirjoja Lumme-kirjastojen kokoelmasta. Lainaamista varten mukana on oltava kirjastokortin lisäksi siihen kuuluva salasana/pin-koodi. Lainaaminen on maksutonta.

Olohuoneen asiakkaiden pyynnöstä tilaan pystytetään kierrätyshylly lastenkirjoille. Kirjasto lahjoittaa hyllyllisen verran kirjoja, joita asiakkaat voivat lukea Olohuoneessa, tai viedä kotiin ja mahdollisesti palauttaa takaisin. Asiakkaat voivat tuoda hyllyyn myös omia tarpeettomia kirjojaan kierrätettäväksi.

Tapahtuma on kaikille avoin, mutta Olohuoneessa voi oleskella myös osallistumatta tapahtumaan.

Jätä kommentti