Interrail – Loppu

Puolan ensivaikutelmat olivat aika huonot. Kaupunki näytti saapuessani ankealta ja kieli vaikutti lähinnä vihaisten ihmisten murinalta. Kuitenkin päästyäni ulos asemalta ja enemmän keskustaan päin, vaikutelma muuttui, mutta kuitenkin vain hieman.

Puola oli kuitenkin täynnä aktiviteetteja. Perinteisten turistikohteiden, niin kuin Auschwitzin ja suolakaivosten lisäksi, myös melominen ja kiipeily oli mahdollista. Motellin respasta onnistui suoraan varata lukuisten aktiviteettien joukosta se juuri sinua miellyttävä ja näppärästi kyyti tuli sovittuna aikana viemään sinut perille, jos kohde sijaitsi useamman kilometrin päässä.

En tiedä, mitä voin Auschwitzista kertoa, mitä jo ette ole muualta lukeneet.

”Arbeit macht Frei” – Työ vapauttaa. Näin kuuluu fraasi Auschwitzin porttin taiteiltuna. Töitä siellä kyllä riitti, mutta toisinkuin luvattiin, ei niitä tekemällä vapauduttu. Ihmisiä teloitettu julkisesti, näännytetty nälkään, tehty ihmiskokeita, minkä tähden moni lapsi, nainen ja mies saanut ennenaikaisesti surmansa tohtorin leikeistä. Jos karkasit leiristä, tuotiin perheesi sinun tilalle.

Sanomattakin on selvää, että ihmisoikeuksia leirillä rikottiin.

Suolakaivokseen oli myös opastettuja kierroksia. Valitettavasti itseäni enemmän houkutteleva ”Miners’ route” -kierros vaihtoehto, jossa pääsit itse työläisen saappaisiin rekvisiitan kanssa, ei ollut tuolloin saatavilla. Niinpä tyydyin menemään tylsempään opastettuun kierrokseen. Portaita kaivoksen alkuun oli mentävä alas noin kolmisensataa, jolloin olimme 60 metriä maan alla, jos muistan oikein. Reitillä oli valonäytöksiä, tonttuja, musiikkia, järvi ja suolapatsaita. Tiesittekö, että tontut auttoivat kaivosmiehiä tuolloin töissään? Musiikkiesitys oli miksattu kaivostyöläisten työkalujen äänistä ja veden pulppuamisesta. Ei se erikoinen konsertti ollut, mutta ideana ihan hyvä. Kierros loppui noin 130 metriä maan alle, jolloin saimme hissikyydin takaisin maan pinnalle.

Matkan varrella oli taukotiloja, joissa oli WC ja myytävänä käsintehtyjä koruja. Kierros kesti noin kaksi ja puolituntia.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Plauen ja Oktoberfest

Puolasta matkani jatkui Saksan Plauenin kautta Muncheniin. Saavuin Plaueniin kaksi päivää ennen kuin reililippuni umpeutui. Plauenissa yövyin noin viikon verran kierrellen pientä kaupunkia ja yrittäen selvitä englanninkielen taidoillani kaupungissa, jossa juurikaan ei puhuta englantia. Otin junan Muncheniin 22. päivä aikaisin aamulla. Tämä oli päivä jolloin tämän vuotisia Oktoberfestien avajaisia vietettiin. Junassa näkyi jo saksalaisia perinneasuja, jotka innokkaimmat olivat pukeneet päälle. Tässä vaiheessa ainakin tiesi, että ihmisiä siellä tulee olemaan paljon. Ja niin olikin. Olisi vähättelyä sanoa, että Munchenin juna-asemalla olisi ollut vähän ihmisiä.

Kun seurasi asemalta perinneasuihin pukeutuvia ihmisiä, löysi perille hyvin. Asfalttiin oli myös maalattu opasteita: ”Oktoberfest ->”

Asemalta käveli aukiolle noin vartin.

Kalja virtasi. Puiston toisessa päässä oli huvipuisto, joka veti luonnollisesti enemmän lapsia, kuin kaljateltat. Alueella oli isoja kaljatelttoja ja jos astut yhteen isommista teltoista sisään, on tunnelma siellä käsin kosketeltavaa. Oktoberfest oli viimeinen kohteeni ja lento lähti Suomeen vielä saman illan aikana.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mihin en menisi uudestaan? Pysyisin kaukana Italiasta. Fiilis oli hyvin kireä, eikä siellä itseään tuntenut tervetulleeksi.

Mikä oli paras paikka? Brugge tai Ljubljana. Molemmat pieniä, rauhallisia kaupunkia ja toisinkuin Italiassa, olisi noissa kohteissa voinut viettää enemmänkin aikaa.

Mitä tekisin toisin? Turistien ylenpalttinen määrä reissun loppupuolella alkoi sylettämään niin maan perusteellisesti, mikä oli puhtaasti omaa huolimattomuuttani reittikohteita valitessa. Tämä ei silti tee matkasta unohtumatonta, vaan hieman epämukavamman. Sen voin kuitenkin sanoa, että seuraava matka menee kauas ylihinnoitelluista, geneerisistä turistikohteista, missä ainut lohduttava löytö on halpa ruokapaikka kaupungin sivukujilta.

Jätä kommentti