Höyrypaatti

Kirjoittanut: Olli T. Hakkarainen.

– Strömin Kale on saatana saanut lopultakin ne vakuutuskorvaukset.

– Mistäs sen tiedät?

– Kato ite. Tuolla se käppäilee ulos Alkosta, ja molemmissa käsissä on täysi lasti. Mitenkähän meinaa päästä salarakkaansa luokse? Ottaako taksin vai päristeleekö vanhalla Evinrudella selän yli?

Kesäkuinen aurinko paistoi iltapäivän iloksi kirkonkylän ainoalle olutterassille. Pyöreän pöydän vakituiset istujat, eläkeäijät kääntyivät katsomaan S-marketin kylkeen asettunutta Alkon puotia. Ylipainoinen ja elämää nähnyt mies kääntyi sen kulmalta polulleen kohti rantaa ja sotia edeltäneen ajan isoa, rapattua omakotitaloa. Harventunutta, liian pitkää tukkaa myöten kaikki oli miehen olemuksessa yhtä rapistunutta kuin talo villiintyneine puutarhoineen.

Olutkuppilan emäntä tuli keräämään pöydälle kertyneitä tyhjiä laseja ja kysyi muodon vuoksi, haluaako joku vielä lisää? Kaikkien kädet nousivat. Torni tyhjiä laseja sylissään emäntäkin jäi katsomaan Strömin perään, kuinka tämä piilotti pullokassit talon päädyssä kukkivien rhododendronien sekaan ja nousi piiloltaan muina miehinä vihellellen talonsa ovelle.

– Saisi herra käydä ensin maksamassa piikkinsä tällaiselle pienyrittäjälle, ennen kuin kantaa rahojaan rikkaalle Alkolle, emäntä tuhahti ja kääntyi hakemaan tilattuja oluita.

Pöydässä oli hetken hiljaista. Ne, joilla oli vielä jotain jäljellä edellisestä kierroksesta, tyhjensivät lasejaan ja muut katselivat Strömin harmaata taloa, ja vinosti sen alapuolella rantaa rumentavia raunioita. Tuli oli tehnyt keväällä pahaa jälkeä. Vanhasta konepajasta oli jäljellä vain pari tiiliseinää ja vinoon painunut laituri. Sen vieressä kellui liekeistä pelastunut rautainen vene. Avoin höyrypaatti oli kuin vanhasta postikortista. Keskellä jökötti höyrypannu, ja savupiippu nousi ylös läpi kankaisen suvikatoksen. Pöytään naapurinsa viereen istahtava kesäasukas päivitteli liekkien voimaa.

– Huhtikuussako konepaja paloi noin perusteellisesti? VPK:n talohan on tuolla melkein vieressä

– Meidän spritvilliga brändykåren ei ole aina niitä kaikkein nopeimpia.

– Eikä Ström turhaan hätäillyt hälytyksen suhteen. Tuli on valikoimaton ostaja, sanoi entinen sahanomistaja, kun lautatarha paloi.

– Ei ollut paljon pelastettavaa. Vanhoja koneita ja muuta romua. Oli siellä tietysti myös Kalen pari vuotta vanha muskelivene. Osti sen, jotta pääsi komeasti yli järven heilastelemaan.

– Akkakin, Maija siinä meinasi palaa. Muija oli tapansa mukaan värkkäämässä vielä illalla pajalla, kun palo syttyi talon toisessa päässä. Maija ei välittänyt Kalen muskeliveneestä, vaan laski ulos kiskoja pitkin kelkan päällä olleen rautapaatin. Nyt se kelluu tuolla laiturissa. Sukukalleus.

– Kale taas yritti ensitöikseen pelastaa oman veneensä, kiskoi turhaan traileria ulos, mutta eihän se liikahtanut yhden miehen voimin. Pyörien eteen oli kertynyt romua talven mittaan.

– Siinä kävi rannassa sellainen huuto, että palosireenit jäivät toiseksi. Sähkökaapista syttyneeksi pala on nyt lopulta todettu eikä taas tuhopoltoksi, kun vakuutusrahat on maksettu.

– Miten niin – taas tuhopoltoksi?

– Samassa kohti tuossa rannassa paloi Kalen isoisän perustama konepaja 1919. Se oli selvä tuhopoltto, kosto vuoden 1918 tapahtumista. Väitetään jopa, että Kalen muijan isoisä sytytti pajan. Sen kokon jälkeen perustettiin nykyinen VPK, ja ostettiin pitäjään oikea paloruisku. Edellinen palokunta muuttui suojeluskunnaksi heti 1918 alussa, ja sille oli hankittu vain kuularuisku.

– Kalen isoisä, Ukko-Ström aloitti pajahommat jo 1800-luvun lopulla, toinen jatkoi muistelua. – Ei ollut alkujaan täkäläisiä, vaan seilasi näillä vesillä höyrylaivan masinistina. Ström ihastui ohi mennessään ison talon tyttäreen. Lupasi kosiessaan rakentaa appiukolleen höyrykoneen, jos tämä tekisi puolestaan puisen laivan, tervahöyryn. Sillä voisi rahdata halkoja Pietariin. Kohta muutkin isännät innostuivat. Paatteja veistettiin monessa rannassa, ja Strömin paja pykäsi niihin koneet. Joku ehti rikastuakin, ainakin Ström itse, kunnes vallankumous naapurissa pilasi sen bisneksen.

– Oliko tämä ensimmäinen Ström vapaussodassa valkoisia, jos paja poltettiin kapinan jälkeen?

– Suojeluskunnan iso päällikkö ja vastuussa joukosta pikateloituksia valkoisten päästyä taas niskan päälle. Punaiset pitivät täällä komentoa parisen kuukautta. Ampuivat sinä aikana ainakin sahan pahansisuisen isännöitsijän sekä pari itaraa isäntää, joten kosto eli.

– Jos Strömin vaimon ukki kuoli noissa teloituksissa, niin miten hän sytytti palon?

– Ei itse Holm, mutta tämän kaksi vanhinta poikaa, jotka oli sahan työläisiä. Kaikki Holmit ovat aina olleet punaisia, ja silloin kovimpia vallankumouksellisia. Valkoisten tullessa pojat ei ehtineet lähteä täältä pakoon kuten isänsä. Hänet Ström kävi sitten kesällä pelastamassa Hennalan helvetistä.

– Ampui pojat ja haki isän turvaan?

– Ei turvaan vaan töihin. Isä Holm oli aatteensa lisäksi konepajan ylivoimaisesti paras mekaanikko. Teki mitä vain ja kehitti samalla laitteita. Tuolla laiturissa kelluu yhä hänen tekemänsä rautainen huvivene. Sen pienen höyrykoneenkin äijä rakenteli omasta päästään jo ennen kapinaa.

– Hennalasta haettuna Holmin oli pakko mennä takaisin Strömin hommiin tai tulisi lähtö takaisin leirille. Tarvitsi myös töitä, kun lapsia oli monta suuta huutamassa leipää. Firmaa hän ei saanut tiettävästi vaihtaa. Holm ei enää koskaan puhunut Strömille, mutta väänsi rautaa kuten ennenkin.

– Poltti kuitenkin työpaikkansa?

– Niin epäillään, jotta pääsisi muualle töihin, irti Strömistä. Saattoi se olla joku toinenkin. Katkeria riitti, kun kaikki punaiset eivät palanneet Tammisaaresta. Ukko-Ström rakensi heti uuden verstaan palaneen tilalle. Holm pysyi ikänsä siellä hommissa, teki mitä käskettiin. Ajoi tuota paattiakin monta kesää, kuskasi Ukkoa ja muita pitäjän herroja metsälle tai muuten vain ryyppäämään aina pitkälle 30-lukua. Masinisti ei kuitenkaan puhunut kyydittävilleen. Ukko-Strömin kuoltua rassasi konetta sen verran, ettei kukaan saanut sitä vuosiin käyntiin. Tai ehkä Holmin poika, jos olisi yrittänyt.

– Se on kuitenkin säilytetty ja nytkin uudessa maalissa, kylki valkoisena?

– Sanopa se. On kai Strömien ja Holmien viha-rakkaussuhteen symboli. Viime vuodet paattia on laittanut Kalen muija, omaa sukua Holm. Nytkin Maija sitä näköjään rassaa, yrittää saada koneenkin käyntiin, kun piipusta nousee savua.

– Vieläkö sukuviha elää, vaikka nykyisen Strömin, Kalen vaimo on Holmin lapsenlapsi?

– Muija on Holmin nuorimman pojan tytär. Maijan isä oli myös hyvä seppä, pitkään luottamusmies konepajalla ja kova kommunisti. Ay-hommissa piti tiukasti meidän työläisten puolia, kun pajalla vielä riitti hommia. Se oli jo Kalen isän aikaa. Sotien jälkeen jonnekin 70-luvulle pienetkin konepajat pärjäsivät. Tällä huollettiin pitkään uiton laivoja ja tehtiin kaikenlaista vempainta traktoreiden perään, lumilinkoa ja isäntälinjan koneita metsätöihin. Nyt ne ruostuu tyhjien navettojen seinustoilla, kun yhtiöille kelpaa vain Ponsse-miehet.

– Minäkin olin tuolla monta vuotta, yhtyi muisteluihin uusi kertoja – Pääsin onneksi ajoissa kunnan rakennuspuolelle. Siellä oli lokoisammat hommat ja nyt parempi eläkekin.

– Pojanpojan aikaanko homma on sitten sammunut? Konsulttien vitsi on yrityksistä, että isä rakentaa, poika pitää, ja pojanpoika juo tai tuhlaa muuten vain naisiin, kesäasukas filosofoi.

Uudet oluet tulivat ja niitä maistellessa naurettiin sukupolvien kierrolle. Juuri niin oli tässäkin pitäjässä käynyt Strömin konepajalle, kartanon sahalle ja muutamalle isolle talollekin. Yksi pitkään hiljaa istunut muisti nykyisen johtajan, Kale Strömin jo kouluajoilta.

– Oltiin Kallen kanssa kansakoulussa samalla luokalla ja monesti jälki-istunnossa. Kale lähetettiin tietysti kaupunkiin lyseoon ja sai keskikoulun vaivoin käytyä. Opiskeli sen jälkeen teknikoksi, vaikka koppava äitinsä puhui aina pojastaan insinöörinä. Palattuaan Kale oli johtavinaan tuotantoa, ryyppäsi jo silloin, pani jossain välillä Holmin Maijan, hyvän hitsarin, paksuksi ja joutui naimisiin.

– Joutui tosiaan, vierestä naurettiin – Maijan isä vahti haulikon kanssa, että Kale kosii ja vie tytön pappilan. Kalen äiti nosti tietysti hirveän metakan, kun miniäksi tuli tehtaan plikka ja vielä kylän kovimman kommunistin tytär. Sopuisampi isä yritti sovitella siinä välissä, kunnes terveys petti.

– Ei tainnut olla parhaat eväät avioliitolle.

– Onhan tuo kestänyt, vaikka eivät useinkaan ole puheväleissä. Se on vähän kuin sukuperintöä. Kalen isä kuoli pari vuotta häiden jälkeen, mistä alkoi pajan lopullinen alamäki. Maijan anoppi taas muutti kaupunkiin, ei sitänyt konerasvalle haisevaa miniäänsä samassa talossa.

– Konerasvalle?

– Maija on tullut sukuunsa, pirun hyvä mekaanikko, mutta ei välitä tippaakaan paistinrasvoista tai muista huushollitöistä. Kato vaikka tuota pihaa.

Muistelut poukkoilivat pitkin pöytää vähän alakuloisten naurahdusten saattelemana. Kalen johtaman konepajan hiipuminen oli tavallaan kuin koko pitäjän hiljainen kuihtuminen. Työt ja työväki vähenivät, kun nuoremmat muuttivat leivän perässä etelään. Sahakin lopetti viimeiseen lamaan. Enää eläkeläiset kansoittivat paikat, kuten tämänkin terassin iltapäivän auringossa.

– Kale varoitti jo koulupoikana isänsä viinoja, lirutteli vaarikaapin pulloista tilkan omaan taskumattiinsa ja laittoi vettä tilalle. Niistä minäkin sain ekan kännin, koulukaveri muisteli.

Maijalle ja Kalelle nopeasti häiden jälkeen syntynyt poika oli ollut kai avioparin ainoa yhdistävä tekijä. Perillinen oli jäänyt koulujen myötä etelään, eikä käynyt juuri kotonaan, ei ainakaan, kun isä oli paikalla. Pääosin äitinsä kasvattama lapsi viihtyi pentuna tämän mukana konepajalla ja opiskelikin ihan oikeaksi insinööriksi. Paja taas oli hiljalleen kuihtunut vain Maijan pyörittämäksi korjaamoksi. Senkin vähän tulipalo lopetti, jäljellä vain rauniot.

– Rouva siellä oli tosiaan haalarit päällä, kun vein perämoottorin korjattavaksi. Hyvin on sen jälkeen pärissyt.

– Siinäs näet, taitava mekaanikko. Maijan onneksi ihmisillä on ollut täällä vielä korjattavaa, vanhoja traktoreita ja muita koneita, mitkä pystyy taplaamaan kuntoon ilman tietokonetta.

– Ja Kale on yhä olevinaan johtaja, jolla on vielä salarakas kuten isommillakin herroilla.

– Nykyinen on yksi leski tuolta järven toiselta puolen. Tykkää viinasta varmaan yhtä paljon kuin tämä salasulhanen, joten ihan hyvä pari. Strömin on viime vuodet eläneet Maijan töillä, ja Kale on juonut siinä sivussa perintönsä. Viimeinen metsäpalsta meni jokunen vuosi sitten uuden veneen ja viinan ostoon. Leski on tiukka täti, kylään ei saa tulla ilman tuliaispulloja – saati jäädä yöksi.

– Olisihan tuossa vielä omaisuutta, talo komeasti rantatontilla, vaikka konepaja paloikin.

– Mutta onko tuolla mitään arvoa? Iso talo, mutta lievästi sanottuna rappiolla. Voisi tietysti kaupata remonttitaitoisen unelmana, mutta kuka sellaisen huolii tältä perältä.

– Sillähän tässä on tulipaloa naureskeltu. Sattui oikeaan aikaan, jos ja kun vakuutusrahat ovat tulleet tilille. Harmi vain Kalelle, että uusi venekin paloi. Sekin oli ihme sattuma, että Kale osui iltamyöhään pajalle pelastamaan venettään heti palon sytyttyä. Yritti sitä ensin ulos, soitti vasta sitten palokunnan ja alkoi huhuilla eukkoaan, josko tämä olisi tulipalon keskellä?

– Maijako ei tiennyt salasuhteesta?

– Tiesi takuulla tämän ja aikaisemmatkin. On joskus nauranut akkaporukassa, että alen juoksut ei häntä häiritse, päinvastoin. Ei ole humalainen mies nostelemassa yhtenään helmoja. Huoratkoon pirun porvari, missä huoraa, kunhan ei verstasta myy alta.

– Koska sinä olet muka Maijalla helmat nähnyt. Minä muistan yhden kerran. Ripille se oli pakko panna hame. Tiedän, kun oltiin samaan aikaan papin opissa synnittömästä elämästä.

Ravintolan kesätyttö tuli vuorostaan keräämään tyhjeneviä laseja ja sai toivomuksen uudesta kierroksesta, minkä emäntä toi heti ripeästi. Täydet lasit olivat varmaan jo valmiin hanojen vieressä. Puhuttiin välillä vähän muustakin, kuin Strömin Kalen menemisistä. Kesken kaiken joku huomasi, että konepajan laiturissa olevan höyrypaatin piipusta nousee jo sankka savu.

– Kattokaas perhana. Maijalla on kunnon tulet. Saakohan paineet nousemaan pannussa?

Koko pöytäseurue ja pari muutakin istujaa kääntyi rantaan päin, missä paatin sirosta piipusta tuprusi nyt paksua savua. Haalaripukeinen nainen kipusi veneestä laiturille, irrotti köydet, ja hyppäsi takaisin repaleisen kangaskatoksen alle koneen viereen. Hetken päästä höyrypilli vinkaisi ujosti, ja rautavene lipui rauhallisesti irti laiturista. Tyynellä lahdella savujana hajosi hitaasti peräaaltojen päältä. Uteliaat olivat kuulevinaan olutterassille asti höyrykoneen hiljaisen jumpsutuksen. Alus kiersi komean ympyrän kirkkorannan kautta, ennen paluutaan. Hetken näytti, että Maija ajaa laiturin kumoon, mutta onneksi kone kääntyi ajoissa pakille, ja kela vain töksähti vasten pystypaalua. Sekin pieni töytäisy sai vanhan laiturin huojumaan uhkaavasti. Maija Ström kiinnitti paatin, kävi vielä lisäämässä puita pesään, ja nousi ylös talolle häviten nurkan taakse takaovelle.

– On tuo akka aika velho, kun sai masiinan käyntiin.

– Tiesi ukkinsa salaisuuden, jos se uskotaan aina kuolinvuoteella seuraavalle sukupolvelle.

Pari istujista jo ehdotti, että käydäänkö rannassa katsomassa lähempää tuota ihmettä? Päätöstä ei ehditty tehdä, kun Strömin Kale harppoi ulos talonsa etuovesta, nappasi rodojen suojista viinakassit ja suuntasi puolijuoksua kohti rantaa, laituria ja paattia. Huomasiko Maija miehensä menon tai ei, mutta perään hän ei ainakaan huutanut.

– Saakohan Kalekin tuon liikkeelle. Olisihan siinä komea kyyti ajaa morsiamiin, vaikka katos kaipaakin pientä parsimista.

– Leski oli nuorempana ompelija. Jospa Maija lähetti Kalen korjauttamaan katosta.

Paatissa Kalella meni aikansa saada kone käyntiin. Laiturista irrotettuna vene ajautui jo kohti rantakiviä, kunnes potkuri alkoi pyöriä kohisten. Kippari käänsi aluksen selälle päin, ja vetäisi lähtönsä kunniaksi vielä pillin narusta. Ilmoille pääsi käheä vihellys, mutta selvästi äänekkäämpi kuin Maijan lähtiessä.

Ravintolan terassin kaikki istujat seurasivat paatin menoa, samoin kuin muutamat kylänraitin kulkijat. Alus pääsi sujuvasti isolle väylälle, kääntyi ensin sitä pitkin hetkeksi etelään, kunnes ohitti selän keskellä olevan karikon. Viimeisen kiven jälkeen jatkui merkitsemätön, mutta tiedetty reitti kohti vastarannan saaria, ja niiden takana olevia taloja, kuten lesken huvilaa. Piipusta pöllähti välillä mustaa savua valkoisen sekaan.

– Kalella näkyy olevan tuohisia koivuja, kun tulee välillä noin nokista savua.

– Minun isäni oli lämmittäjänä höyrylaivoissa sotien jälkeen. Pannun päällä piti aina olla kasa kuivia tuohia. Kun tultiin sillalle, missä seisoi katselijoita, kapteeni huusi konehuoneen torveen: Silta. Pesään heitettiin heti tuohinippu. Siinä mustui monen kaupunkilaisen vaaleat kesähepenet.

Kaikki nauroivat jutulle, kun järvellä jysähti. Nopeimmat ehtivät kääntymään ja näkivät, kuinka sankka höyrypilvi nousi paatin päälle, ja sen seassa vilahteli höyrypannun ja suvikatoksen kappaleita. Myöhemmin moni väitti myös nähneensä ainakin yhden käden tai jalan lentämässä ensin ylös ja kohta loiskahtavan alas järveen. Tätä muistikuvaa vahvisti tieto, että Kalevi Strömiltä oli irronnut räjähdyksessä molemmat käet ja toinen jalka pahoin ruhjoutuneesta ruumiista.

Rakkaan paattinsa uppoamista hillitysti sureva leski, Maija Ström kertoi onnettomuuden tutkijoille, että kone toimi hänen koeajossaan ihan hyvin. Höyrynpainemittaria piti tosi koputella, jotta viisari liikkuisi, ja ruostuneen varaventtiilin korjauksen ajaksi hän oli pultannut sen reiän kiinni. Räjähdyksen aiheuttaman shokin vuoksi vaimo ei kuitenkaan muistanut, varoittiko hän vesille kiiruhtanutta miestään näistä höyrykoneen pienistä puutteista.

 

Klikkaa alta luku, johon haluat siirtyä! Tai jos haluat tulostaa koko kirjan, voit ladata sen tästä pdf-muodossa. Julkaisemme kirjan lukuja blogissa muutaman viikon ajan päivittäin!

Rikosaalto-kirja

  1. Dekkarit-festivaalin kirjoituskilpailun satoa: Rikosaalto-kirja
  2. Tuomarit ja teloittajat
  3. Vapaus punatähti
  4. Perhosvaikutus
  5. Peilikuvat
  6. Höyrypaatti
  7. Uuni
  8. Ruostumatonta terästä
  9. Kunnes toisin todistetaan
  10. Taivaanpankko
  11. Palanut silmukka
  12. Piru seinässä
  13. Pahan palkka
  14. Majatalo
  15. Askeleet
  16. Haalea Madonna
  17. Konepajan Maestro
  18. Raportti
  19. Silmästä silmään
  20. Verstas
  21. Ämmäkosken viides uhri

Jätä kommentti