Varkauden asukkaat voivat asioida terveyspalveluissa sähköisesti – tekoäly tehostaa hoitoon pääsyä

Varkauden asukkaiden terveyspalveluiden parantamiseksi on otettu käyttöön tekoälyyn perustuva sähköinen asiointipalvelu KlinikPro. Palvelu on käytössä Varkauden terveyskeskuksen, neuvolan ja opiskelijaterveydenhuollon palveluissa 6.9.2018 alkaen. Uudistuksen myötä yleisimpiä terveyspalveluihin liittyviä asioita voi hoitaa verkossa muiden asiointikanavien lisäksi.

Tekoäly arvioi hoidon kiireellisyyden välittömästi

Sähköisen palvelun tavoitteena on tehdä hoitoon pääsystä sekä muusta asioinnista Varkauden terveyspalveluissa helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää.  Esimerkiksi korvatulehdusta potevan lapsen vanhempi voi tehdä ohjelman kautta oirearvion ja olla sitä kautta yhteydessä terveyskeskukseen mihin vuorokauden aikaan tahansa. Terveydenhuollon ammattilainen ottaa tämän jälkeen yhteyttä perheeseen yhden arkivuorokauden kuluessa oirearvion lähettämisestä. Jos vaiva tai sairaus vaatii kiireellistä hoitoa, tekoäly tunnistaa sen välittömästi ja ohjaa potilaan tarvittaessa hakeutumaan päivystykseen. Palvelun kautta voi myös esim. uusia reseptejä, peruuttaa varattuja aikoja tai kysyä laboratoriokokeiden tuloksia.

– Aikaisemmin vaivojaan on joutunut selostamaan useaan kertaan eri ammattilaisille: ensin puhelimessa, uudestaan vastaanotolla jne. Nyt tähän kulunut aika ja vaiva poistuu. Kuntalainen ohjataan suoraan oikeaan hoitoon ja tutkimuksiin, kertoo terveyskeskuksen ylilääkäri Antti Sandén.

Sähköiseen asiointiin pääsee Varkauden verkkosivujen kautta osoitteesta www.varkaus.fi/. Järjestelmä ei vaadi kirjautumista tai tunnusten luomista. Yhteydenottoa vaativissa asioissa asiakkaaseen ollaan yhteydessä puhelimitse tai tekstiviestillä mahdollisimman pian, viimeistään yhden arkivuorokauden sisällä. Palvelun käytön tuloksena voi olla esim. itsehoito-ohje, lähete laboratorioon tai aika lääkärille tai neuvolaan.

Suomalaista terveysteknologiaa 

Klinik-palvelun on kehittänyt ja sen teknisestä toteutuksesta vastaa suomalainen Klinik Healthcare Solutions Oy. Sen tuottama sähköinen asiointi on otettu käyttöön hyvin tuloksin mm. Seinäjoella ja Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa. Tällä hetkellä palvelu on käytössä jo yli 80:ssä terveyskeskuksessa Suomessa.

– Ajanvaraus ja hoitoprosessin aloittaminen on ollut terveyskeskuspalveluiden pullonkaula. Kehittämämme palvelu on erinomainen esimerkki siitä, miten digitalisaation avulla voidaan tuottaa kuntalaisille parempia terveydenhoidon palveluita, antaa ammattilaisille enemmän aikaa ihmisten kohtaamiseen ja saada aikaan merkittäviä kustannussäästöjä, sanoo Klinikin operatiivinen johtaja, LL Petteri Hirvonen.

 

Klinik Healthcare Solutions Oy kehittää uuden aikakauden ratkaisuja terveyden hoitoon. Yrityksen taustalla on suomalaisia lääketieteen ammattilaisia, jotka haluavat tehdä terveyden ylläpidosta ja sairauden hoidosta helpompaa sekä uudistaa koko alaa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Klinikin asiakkaina on yli 900 yksityistä ja julkista terveydenhuollon toimipistettä ja palveluntuottajaa.

Jätä kommentti