Onni elää käsityössä

Spread the love

Valtakunnallista käsityölauantaita vietetään 20. tammikuuta. Keskellä tammikuun talvea on mukava tapa aloittaa talven käsityökausi yhdessä tehden.

Valtakunnallisessa Taito-järjestössä vuoden tekniikaksi on valittu kirjonta. Valinta tehtiin nyt toisen kerran. Vuoden 2017 käsityötekniikka oli makramee. Kirjonta on pitkään ollut unohduksissa, mutta se on myös kansainvälisten virtausten mukaan nousemassa uuteen suosioon. Se on käsityötekniikka, joka ei vaadi suurta tilaa tai erikoisia työvälineitä. Yksinkertaisimmillaan neula ja lanka riittävät. Uudet materiaalit ja monimuotoiset tekniikat ovat tuoneet perinteisen käsityön nykyaikaan. Kirjonta elää muiden käsityötrendien mukana ja sopii niin vaatteisiin, sisustukseen kuin asusteisiinkin. Mikään erityisen nopea tekniikka se ei ole, mutta pitääkö kaiken kiireellä valmistua?

Lauantai on valtakunnallinen käsityölauantai ja se näkyy myös paikallisesti. Varkauden Taito Shopissa vietetään lauantaina käsityöharrastajan unelmapäivää.

Päivän aikana voi osallistua erilaisiin ajankohtaisiin työpajoihin, kuten kirjottu nappi ja korttityöpaja.  Blokkari AnniKainen puikoissa esittelee mustikkapuolukkalapsen neulontaa, Varkauden Kässämartat esittelevät toimintaansa ja näyttävät miten kirjotaan, esillä myös nomparellityynyn kudontaa ja marjakehrämaton virkkausta. Käsitöiden lomasta voi piipahtaa Lettuleidien pop up kahvilaan. Taito Shopissa voit tutustua myös kevään monipuoliseen kurssitarjontaan.

Itse kudotut matot ja jättineuleet ovat hittiaiheita Taito Shopin kevään kurssilistalla. Taitojärjestön toteuttamilla lyhytkursseilla tuote syntyy muutamassa tunnissa, siksi niihin on helppo sitoutua. Ja ennakkotaitoja ei välttämättä tarvita kursseille, vain ennakkoluulottomuutta vähän mukaan. Vuoden käsityötekniikkaa kirjontaa voi tehdä silkkinauhoilla Labyrintti- ja Sulkaseinätekstiili-kurssilla ja kirjonnan voit yhdistää rakkaaseen valokuvaan Kirjonta & Kirjottu rakkaus -kurssilla. Ompelun suosio on lisääntymässä ja nyt pääseekin ompelemaan itse oman tunikan PaaPiin.

Jätä kommentti