Iisalmen ja Varkauden kaupungeissa on parhaillaan käynnissä työ resurssiviisauden toimenpidesuunnitelman laatimiseksi. Osana tätä suunnitelmaa molemmissa kaupungeissa toteutettiin loka- ja marraskuun aikana kuntalaiskysely, joka sisälsi mm. energiankulutukseen, liikkumiseen ja kierrättämiseen liittyviä kysymyksiä. Kuntalaisia pyydettiin myös kertomaan omat resurssiviisaat ideansa.
Iisalmessa kyselyyn saatiin 42 vastausta, Varkaudessa 35. Molemmissa kaupungeissa yli puolet vastanneista haluaisi hyödyntää enemmän uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettua lämpöä ja sähköä omassa kotitaloudessaan. Vain 7 % vastanneista käyttää viikoittain joukkoliikennettä Iisalmen seudulla ja hieman yli puolet vastanneista (57 %) ei käytä julkista liikennettä lainkaan, syiksi on mainittu etenkin joukkoliikenteen huono kattavuus. Varkaudessa puolet vastaajista olisi valmiita vähentämään oman auton käyttöään ja liikkumaan hybridi- ja sähköautoilla, joukkoliikenteellä ja sähkö- ja kaupunkipyörillä. Joukkoliikenteen suosiota vähentää omien aikataulujen sovitus reittiaikatauluihin ja tavaroiden kuljetuksen hankaluus.
Vastaajat haluaisivat kehittää kotitalousjätteen keräystä Iisalmessa sekä Varkaudessa etenkin lisäämällä muovijätteen keräyspisteitä sekä biojätteen keräystä. Vastaajista 90 % kierrättää itselleen tarpeettomat tavarat esimerkiksi lahjoittamalla tai myymällä ne kirpputorilla ja Varkaudessa hyödyntämällä Ekotorin kierrätyspalvelua. Kyselyssä tiedusteltiin myös, mitä yhteisiä tavaroita tai esineitä vastaajat olisivat valmiita käyttämään omistamisen sijaan. Eniten kannatusta saivat työkoneet ja -välineet, harrastusvälineet ja –pelit sekä (sähkö)polkupyörä ja yhteiskäyttöautot.
Varkaudessa lähes kaikki vastaajat olivat kiinnostuneita lähiruoasta ja haluaisivat lisää tarjontaa kaupunkiin. Lähiruokaa ostettaisiin mieluiten päivittäistavarakaupasta tai suoraan tuottajalta. Yhtenä hyvänä ideana nostettiin myös esille, että koululaisista voisi kouluttaa eko-oppaita, jotka sitten antaisivat niin kotona kuin työpaikoillakin käytännön neuvoja resurssiviisauteen liittyen.
Mitä resurssiviisaus tarkoittaa?
- Resurssiviisaus on kykyä käyttää erilaisia resursseja, kuten luonnonvaroja, energiaa, tuotteita ja aikaa harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla.
- Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden ja tavaroiden yhteiskäyttöön, vuokraamiseen, kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön. Kestävän kulutuksen tason kaupungissa kulutetaan luonnonvaroja maapallon kantokyvyn rajoissa. Materiaalien elinkaari on pitkä ja jätevirrat pystytään hyödyntämään materiaaleina ja raaka-aineina.