Yrittäjä on päivänsä ansainnut – joka vuosi 5.9.

Spread the love

Varkauden kaupunki (kaupunginjohtaja Hannu Tsupari) haluaa muistaa yrittäjiä ja tarjoaa heille Yrittäjän päivän päivällisen tiistaina 5.9.2017 klo 17 alkaen Varkauden kaupungintalolla.

Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän Päivä-säätiön anomuksesta 5.9. on merkitty almanakkaan merkkipäiväksi.

Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa vahvistuu koko ajan. Suomalaisten työllistämisen vastuu on siirtynyt pk-yrityksille, joihin syntyy suurin osa uusista työpaikoista. Yrittäjyyttä tarvitaan siis yhä enemmän.

Varkaudessa on tehty erityisesti parin viime vuoden aikana töitä myönteisemmän yritysilmapiirin aikaan saamiseksi. Tämä on johtanut siihen, että kanssakäyminen ja vuorovaikutus sekä vuoropuhelu yritysten kanssa on lisääntynyt. Yritysten toiveita on pyritty aidosti kuulemaan ja kuullaan myös jatkossa.

Yrittäjän päivän päivälliselle ilmoittautuminen tehdään oheisen linkin kautta: https://my.surveypal.com/yrittajanpaiva05092017

Siten voidaan varmistaa jokaiselle mukaan tulijalle mukava Yrittäjän päivän ilta.

Jätä kommentti