Ismo Alanko Yksin. (Kuva: Maarit Kytöharju)

Poleeniin syyskausi runsastarjontainen

Kulttuurikeskus Poleenin syksy on taas tulvillaan tapahtumia. Syksyn käynnistyy jo elokuun puolella, jolloin on vieraita Lahdesta, konservatorion oppilaskonsertti.

Syyskuu on tanssin ja konserttien aikaa. Kansantanssiryhmä Volyn (Ukraina) näyttää taitojaan fantastisten temppujen, hiottujen liikkeiden ja upeiden pukujen kera. Konserttien saralla on tarjolla sekä viihde- että klassista musiikkia. Kaija Kärkinen ja Antti Korhonen tunnelmoivat kitaran ja laulun voimin, Jean Sibeliuksen pianomusiikkia Ravelin ja Debussyn kera on vuorossa pianotaiteilija Eeva Havulehdon esittämänä ja Ismo Alanko haluaa olla yksin – lavalla.

Lokakuun alussa saadaan nauttia Poleenissa harvemmin kuultua fado-laulantaa, Suomen eturiviin lukeutuvan Anita de Coteaun konsertissa. Sota-ajan lauluja on luvassa ”Ilta Kannaksella”-konsertissa, Aikamiehet ja IhanNaiset-kuorot lyövät hynttyyt yhteen yhteisellä esityksellään.

Lokakuun kirjallisuusmatinean vieraana on Harri Ahonen, joka luennoi vaeltamisesta ja marraskuussa tavataan Helsingin Sanomien uutispäätoimittaja (eläk.) Reetta Meriläinen.

Suomi 100 hengessä on useitakin konsertteja luvassa – Korsuorkesteri, useita kuoroja yhteen vetävä kuorotapahtuma sekä Hietasen perheen juhlakonsertti.

Tuure Kilpeläinen kiertää Kaihon karavaaninsa kanssa taas Suomea ja poikkeaa myös Pieksämäellä. Amadeus Lundberg ja Milana Misic konsertoivat yhdessä ”Idän ja lännen tiellä”.

Klassisen musiikin ystäville on luvassa musiikkia puupuhaltimille ja kitaralle. Tapiola Sinfoniettan muusikot ja pieksämäkeläislähtöinen kitaristi Markku Laakso esiintyvät ”Tilassa ja Ajassa”-konsertissa.

Martti Suosalo tunnetaan paremminkin näyttelijänä kuin muusikkona, mutta nyt hän tulee lavalle ”Brel, Suosalo & Tegelman”-konsertissa.

Syksy päättyy joulun alun tunnelmiin usean eri esiintyjän joulukonserteissa. Paikallista väriä edustaa Pieksämäen Mieslaulajat, ”Tule tule suuri juhla”- konsertillaan, naiskuoro IhanNaiset, ”Joulu kun on” ja Soisalon musiikkiopiston perinteinen joulukonsertti. Vierailevana tähtenä Juhamatti esittää sekä omia että perinteisiä joululauluja.

Poleenin teatterissa on omien tuotantojen lisäksi useita vierailuesityksiä. Lokakuussa Juha Veijonen taiteilee ”Kahden naisen loukussa”. Ulla Tapanisen ”Lava-ammuntaa V” tarjoilee come back-komiikkaa kaikilla mausteilla. Matti Nykänen on hypännyt mäessä ja nyt hän hyppää revyyn maailmaa ”Show not”-esityksellään. Drag shown kruunaamattomat kuningattaret Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee viihdyttävät yleisöä ”Showhat”-esityksellään.

Marraskuun vierailuina nähdään ”Lisää saikkua, kiitos!”, Queen-musikaali ”Campions” ja ”Toinen kerta toden sanoo”, jossa Satu Silvo ja Reidar Palmgren valloittavat.

Partaharjun kesäteatterin voimin tuotettu ”Havukka-ahon ajattelija” mietiskelee maailman menoa kolmella eri esityksellä.

Poleenin teatteri omat tuotannot:

Kari Hotakainen: Ihmisen osa
dram. Jukka Keinonen
ohj. Antti Majanlahti

”Kari Hotakainen on kiistatta yksi maamme kärkikirjailijoista. Hotakaisen kyky hahmottaa maailmaa on tarkka ja viisas. Ihmisen osa on Hotakaisen vilpitön, liikuttava ja aidosti koskettavakin romaani. Olen todella innoissani, kun pääsen ohjaamaan tämän hienon teoksen Poleeniin. Tarkoituksena on synnyttää Hotakaisen romaani henkevästi eloon, näyttäen maailmaa, jossa jokaisella ihmisellä on oma osansa. Kenellä se on traaginen, kenellä syvän humoristinen. Kuitenkin jokaisella se on, se ihmisen osa. Toivotan kaikki lämmöllä tervetulleiksi katsomaan ja nauttimaan Ihmisen osa-teatteriesitystä!”

Antti Majanlahti,
ohjaaja

Nolla kaks kolkytkuus
Junamusikaali
dram. ja ohj. Juhani Joensuu

Suomi 100 v juhlavuoden kunniaksi Poleenin teatterin juhlanäytelmä on rautatien ja Pieksämäen historiaan pureutuva junamusikaali. Esitys on kokonaisilmeeltään hilpeän ilkikurinen. Ja vaikka hetkittäin vakavoidutaan, niin hauskuus on päällimmäisenä.

Junamusikaalissa on episodimainen rakenne. Ikimuorin ja Kulkijamiehen kautta katsellaan pieksämäkeläistä elämänmenoa. Tarinat rakentavat katsojan mieliin humaania viestiä, sitä, että kaikilla meillä on vikamme, mutta ihmisiä silti ollaan. Pienissä hetkissä on voimaa. Tarvitsemme toisiamme.

Jätä kommentti