Vastuullisuusviesti liikkeelle Varkaudesta

Traktorien johdolla Vastuullisuusviesti lähti kohti Joroisia, siitä edelleen Juvalle ja avajaispäivän viimeisenä etappina Mikkeli. Vastuullisuusviesti päättyy torstaina Hyvinkäälle.
Traktorien johdolla Vastuullisuusviesti lähti kohti Joroisia, siitä edelleen Juvalle ja avajaispäivän viimeisenä etappina Mikkeli. Vastuullisuusviesti päättyy torstaina Hyvinkäälle.
Vastuullisuusviesti 2016-starttia olivat Varkaudessa vauhdittamassa Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve (kuvassa oik.), Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäki, Maa- ja metsätalousministeriön lähiruokakoordinaattori Kirsi Viljanen ja MTK Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen Leppävirralta.

Varkaudesta tiistaina 6.9. aamukymmeneltä startannut Vastuullisuusviesti haastaa ihmiset pohtimaan ruoan alkuperää, alkutuotannon kannattavuutta, elintarvikesektorin merkitystä yhteiskunnallemme, lähiruoan ja luomun lisäämistä julkisten keittiöiden lautasille – vastuullisuutta kokonaisuudessaan. Vastuullisuusviestin yksi päätavoitteesta on nostaa esiin julkisten elintarvikehankintojen merkitys aluetaloudelle ja viestin tavoitteena on tuoda julki uuden hankintalain mahdollisuudet.

Lähiruokaviesti-nimellä aiemmin tunnettu viesti pyöräilee nyt uudella nimellä Vastuullisuusviesti. Yksi viestin tehtävistä on kiinnittää huomiota siihen, miten jokainen meistä kuluttajana omilla valinnoillaan ruokaostoksia tehdessään voi vaikuttaa suomalaisen elintarviketuotannon tulevaisuuteen. Mukana Vastuullisuusviestillä ovat MTK, Luomuinstituutti, Kuntaliitto, Lähiruokakoordinaatiohanke, Luomukoordinaatiohanke, Navitas Kehitys Oy, Aitojamakuja.fi, Pro Luomu ry ja alueelliset toimijat.

Oheisessa äänihaastattelussa Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Rajamäen näkemyksiä Vastuullisuusviestin yhteydessä, haastattelijana Vesa Moilanen. Paina play-nappia kuunnellaksesi!

Kuvat ja teksti: Vesa Moilanen

Jätä kommentti