Kuusen karistajaiset Klubi-illassa teatterissa

Spread the love
Kuva: Sari Kaurola
Kuva: Sari Kaurola

Vuosi 2016 polkaistaan nyt ensimmäistä kertaa käyntiin Varkauden Teatterin supersuositulla Klubilla – teemana on Kuusen karistajaiset. Yleisölle maksuttomat Klubit Varkauden Teatterin tunnelmallisissa tiloissa jatkuvat keskiviikkona 6.1. klo 19. Iltaan on tervetullut koko perhe lapsesta vaariin.

Illan aikana annetaan yhdessä lupauksia uudelle vuodelle ja lauletaan iloisia talvisia lauluja. Halukkaat voivat tulla paikalle Nuuttipukiksi pukeutuneena. Paikan päällä on myös mahdollisuus kokeilla erilaista rekvisiittaa, jonka avulla pääsee loistavasti illan tunnelmaan. Illan aikana paras ”pukki” palkitaan. Nyt on hassuttelun aika!

Lava on vapaa myös yleisölle

Akustiset illat tarjoavat myös yleisölle mahdollisuuden nousta itse lavalle.

Illan isäntänä toimii teatterinjohtaja Kari Suhonen. Teatteri-Baari palvelee yleisöä koko tapahtuman ajan.

Klubi-illan arvioitu kesto on 1,5-2 tuntia.

Jätä kommentti