Kissat valtaavat jään Varkaudessa

Spread the love

Kissaposeeraus 1Varkauden Tarmon taitoluistoluistelijat ottaa ison haasteen 20-vuotisjuhlansa kunniaksi ja tuo jäälle Saapasjalkakissa Meksikossa-näytöksen lauantaina 20. helmikuuta 2016.

Samannimiseen animaatioelokuvaan sovitettu jääteos sijoittuu eteläamerikkalaiseen värikylläiseen ja tunnerikkaaseen elämänmenoon. Modernisoidussa tarinassa kulkevat kaikki rakastetun kansansadun tutut teemat: seikkailu, jännitys, rakkaus ja ikuinen kysymys, onko veri vettä sakeampaa.

Taitoluistelijoiden puheenjohtaja Synnöve Björkman sanoo, että esityksessä on kaikkea sitä, mitä on myös taitoluistelussa.

– ­Iloa, väriä, kauneutta, vauhtia, suloisuutta, taitoa, liikkeen riemua ja suurta rakkautta, Björkman luettelee.

– Uskallan sanoa, ettei mitään tällaista ole nähty aiemmin Varkaudessa. Siinä mielessä on kyse ainutkertaisesta voimanponnistuksesta.

Jäänäytöksen ohjauksesta ja koreografiasta vastaa taitoluisteluvalmentaja Tarja Kunnas-Saastamoinen. Teatterin ja monitasoisen tarinan vieminen jäälle on ollut haastavaa.

– Olen onnistunut, jos tarina avautuu katsojalle ja koskettaa, Kunnas-Saastamoinen sanoo.

Jäällä nähdään noin 70 luistelijaa aina pienistä luistelukoululaisista kilpaileviin nuoriin taitoluistelijoihin. Kun monilla luistelijoilla on näytöksessä useita rooleja, pelkästään puvustus on iso urakka. Myös lavastukseen, valoihin ja ääneen on satsattu.

Luistelijoiden vanhempia ovat tiiviisti mukana projektissa useissa eri työryhmissä.

Saapasjalkakissaa teoksessa näyttelee Elvi Väliaho ja Tyyris Tylleröä Elli Väliaho. Samoissa rooleissa pienenä nähdään Piitu Ursin ja Taija Huovinen. Kiti Pehmotassua esittää Venla Kettunen.

Tarinaa kuljettavat ääninäyttelijöinä Tommi Taskinen ja Tarja Kunnas-Saastamoinen.

Puheenjohtaja Björkmanin mukaan varkautelainen taitoluistelu voi hyvin. Toiminta on aktiivista ja valmennuksen taso on korkea. Kunnas-Saastamoisen lisäksi luistelijoita valmentaa SM-jäilläkin menestynyt kuopiolainen Tiina Seppänen.

Alkuaikoina muodostelmaluistelun suuntaan painottunut toiminta on nykyisin kokonaan taitoluistelua. Työ on alkanut vähitellen kantaa hedelmää myös kisajäillä.

– Varkaudessa on paremmat mahdollisuudet harrastaa taitoluistelua kuin monessa isossa kaupungissa. Kaikki mahtuvat mukaan, eikä harrastusta rajoita taidot tai tavoitteet. Hintakin on kohtuullinen verrattuna suuriin kaupunkeihin, Björkman sanoo.

Kunnas-Saastamoisen mielestä juhlanäytös on ennen kaikkea tulevaisuuden työtä. Hän on vetänyt takavuosina samantyyliset produktiot Kiuruvedellä ja Pyhäjärvellä. Näytökset tuovat siellä yhä uusia harrastajia lajin pariin.

Jätä kommentti