Ohjelmaa ja tapahtumia kaikenikäisille

Otsikon mukaisesti tapahtuu Kangaslampi-päivillä 4.-5.7. ja myöhemminkin kesän aikana Varkauden Kangaslammilla. Kangaslampi-päivien yhteydessä on myös Lypsyjakkaranheiton SM-kilpailut. Kangaslammin Kyläyhdistys ry:n järjestämä kesätapahtuma käynnistyy urheilukentällä klo 11 ja Lypsyjakkaran SM-kisat alkavat klo 13.

Päivän mittaan on monenlaista ohjelmaa jatkuen klo 17 Mantulla alkavaan juhlatilaisuuteen. Lauantaipäivä päättyy klo 19 alkavaan Kangaslammin teatteriyhdistyksen näytelmään ”Vaimokulta ja armas anoppi”, joka esitetään myös sunnuntaina. ”Maaseutulinnaan”, Kangaslammin Manttaalisäätiön taloon eli Manttuun on mahdollisuus tutustua esittelykierroksilla lauantain aikana.

Kesän aikana iltatoreja pidetään Kangaslammin torialueella. Joroisten Musiikkipäivien avajaispäivän 26.7. konsertissa suvitunnelmissa Mantulla on klo 15 alkaen baritoni Jorma Hynninen säestäjänään Golden Horns ja jousikvartetti. Konsertissa kuullaan suomalaista musiikkia neljältä vuosisadalta historiallisessa miljöössä. Säveltäjäniminä ovat Tulindberg, Sallinen, Sibelius, Rautavaara ja Melartin. Ennen konserttia klo 13.30 on ”maaseutulinnan” esittelykierros. Lisäksi Mantun juhlasalissa on esillä ryijyjä Tuomas Sopasen ryijykokoelmasta.

Kangaslampi-päivien ohjelmaan ja kesäajan tapahtumiin pääsee tarkemmin tutustumaan osoitteessa www.kangaslamminkyla.fi

Vesa Moilanen

Jätä kommentti