Timolan Beach volley -turnaus kasvaa vuosi vuodelta

Viikonloppuna pelattu Soisalo Open Beach volley-turnaus oli kolmas perättäinen tapahtuma, joka on kasvanut vuosi vuodelta. Tapahtuma oli liitettynä tänä vuonna osaksi Pohjois-Savon Avoimet Kylät-tapahtumaa, joka oli osa valtakunnallista kylätapahtumatoimintaa.

Timolan uimarannalla oli mestaruudesta taistelemassa yhteensä 22 joukkuetta – 12 miesparia ja 10 naisparia. Otteluita kertyi kahden päivän aikana huikeat 54 kappaletta, jotka pelattiin kahden voittoerän peleinä.

Turnauksen ympärille oli kehitetty oheistoimintaa viihdyttämään suurta yleisöä ja tänä vuonna etenkin lapsia ja nuoria. Järjestävänä tahona oli Timolan kyläyhdistys, jonka ideana on ollut järjestää perinteikäs yleishyödyllinen kesätapahtuma. Tänäkin vuonna tapahtumaa oli kehitetty entisestään ja yhteistyötahoja oli saatu todella mukavasti mukaan toimintaan. Jopa yli 20 talousalueen yritystä oli osaltaan tukemassa tapahtumaa.

Paikalle oli tänäkin vuonna kansallisen kärkitason palaajia. Miesten sarjassa turnauksen voitosta taistelivat LEKA Volleyn Eelis Karinen ja Antti Karttunen, mutta joutuivat toteamaan tällä kertaa, ehkä jopa katsojien yllätykseksi, finaalissa paremmikseen varkautelaisparin Samuli Oinonen ja Antti Eronen lukemin 2-1. Miesten sarjassa pelasi myös viime vuoden turnauksen mestari Eetu Häyrinen, joka kuluvan kauden pelasi Pielaveden Sammossa. Naisten sarjan voiton veivät Iida Paananen Kuusamon Pallokarhuista parinaan Essi Helminen, joka kuluneen kauden pelasi Pieksämäki Volleyssa. Naisten Finaalissa taipuivat lukemin 2-1 viime vuoden turnauksen mestarit Marja-Leena Kilpeläinen ja Riikka Korhonen.

Tulevan vuoden varalle on suunnitteilla kaksi lisäkenttää rantaan sekä muutenkin puitteiden saamista vielä parempaan kuntoon. Näin pystytään lisäämään toivottuja sarjoja ja takaamaan vielä suuremman määrän pelejä pelaajille.

tulokset

Kuvat: Patrick Hansson

Jätä kommentti