Led-valaistusjärjestelmäinnovaatio on ainutlaatuinen

Spread the love
Esa Sointula
Fintras Oy:n toimitusjohtaja Esa Sointulan mukaan Loistava-valaisinjärjestelmässä on paljon ideaa ja hyötyä varsinkin sellaisissa kohteissa, joissa haetaan pitkäikäisyyttä ja huoltovapautta. Hyötysuhde on huippuluokkaa ja takaisinmaksuaika todella lyhyt.

Led-valaistusta on ollut kuluttajien saatavilla kymmenkunta vuotta, mutta edelleen ostajalle tilanne on haasteellinen, koska markkinoilla on monenlaisia tuotteita. Päältä ei näy, onko laatu ja mekaniikka hyvä.

– Markkinoille on tultu vauhdilla ja on päässyt tulemaan mitä kummallisimpia tekeleitä. Tälläkin hetkellä markkinoilla on valtava määrä epäkuranttia tavaraa, josta varsinkin kuluttajat kärsivät, totesi Fintras Oy:n toimitusjohtaja Esa Sointula vieraillessaan Varkaudessa esittelemässä led-valaistuksen ratkaisuja.

Sointulan mukaan led on varsin näppärä tuote käyttää, mutta se on ”aika ronkeli” tuote valmistaa. Valmistus vaatii äärimmäisen hyvät olosuhteet, hyvät koneet ja ammattitaitoiset ihmiset. Ammattimaista ja laadukasta valmistusta on Sointulan mukaan Yhdysvalloissa, Japanissa ja Koreassa.

– Lediä on kehitetty useiden innovaatioiden kautta. On saatu kirkkautta ja nimenomaan valkoisen ledin tuottaminen on ollut merkittävä asia. Sinänsä ei ole olemassa valkoista valoa tuottavaa lediä, vaan kaikissa valkoista valoa tuottavissa ledeissä on ytimenä sinistä valoa tuottava sininen led.

– Led on mielenkiintoinen tuote. Se on tuonut aika paljon mahdollisuuksia, mutta ei ole vieläkään kehityksensä lopussa. Sillä on fiksu tehdä erilaisia valaistusratkaisuja. Se mahdollistaa uutta mekaanista suunnittelua ja valaisimien rakenteiden suunnittelua – eri tavalla kuin perinteiset valaistusjärjestelmät, totesi Sointula, joka esitteli Loistava-valaistusjärjestelmää, suomalaista innovaatiota. Loistava-valaistusjärjestelmällään Fintras Oy on palkittu Vuoden Uutuus 2013-kilpailun voittajana.

Modernia valaisemista

Suunnittelun lähtökohtana on ollut yksinkertaistaa led-valaisimien rakennetta. Valaistusjärjestelmään on mahdollista liittää mitä tahansa led-valaisimia, paneeleita, kiskovalaisimia ja heittimiä.
Suunnittelun lähtökohtana on ollut yksinkertaistaa led-valaisimien rakennetta. Valaistusjärjestelmään on mahdollista liittää mitä tahansa led-valaisimia, paneeleita, kiskovalaisimia ja heittimiä.

Fintras Oy on innovaatiollaan tuonut led-valaisinten ja tehonsyöttöajattelun yksinkertaiselle ja käyttövarmalle tasolle. Led-valojen valaistus-/virransyöttöratkaisu on häiriötön – vikaantuvia komponentteja ei tarvita. Valaistavan kohteen mukaan mitoitettavalla rautasydänmuuntajalla voidaan syöttää suuria määriä led-valaisimia ilman valaisinkohtaisia hakkuriteholähteitä.

Fintrasin tuotevalikoima kattaa laajasti rakentamisen, teollisuuden, liike-elämän ja julkisten tilojen valaistustarpeet. Yritys toimii yhdessä toimialan urakoitsijoiden, tukkuliikkeiden, suunnittelijoiden, arkkitehtien, rakennuttajien ja yrittäjien kanssa. Päätuoteryhmä muodostuu yrityksen oman tuotekehityksen suunnittelemista ja Suomessa valmistetuista valaistusjärjestelmistä. Erityisosaamista ovat räätälöidyt, yksilöllisesti suunnitellut, asiakaskohtaiset valaistusratkaisut led-tekniikalla.

Fintras Oy toimii useilla markkinasegmenteillä – yleisvalaistuksessa, ulko- ja sisävalaistuksessa, myymälävalaistuksessa, ostoskeskuksissa, teollisuusvalaistuksessa, uudisrakentamisessa, valomainonnassa, laivateollisuudessa, parkkihallivalaistuksessa ja kokonaisvaltaisissa valaistusratkaisuissa. Toimitusjohtaja Sointulan mukaan katuvalaistukseen on jo kehitetty idea, mutta sitä ei ole vielä tuotteistettu.

Myymälä- ja liiketilojen valaistuksessa valolla voi olla monenlaisia tavoitteita. Yleisvalaistuksen kannalta on tärkeää, että valoa on riittävästi pelkästään jo liiketilan viihtyisän tunnelman luomiseksi. Kohdevalaistuksella voidaan vaikuttaa ostopäätöksiin korostamalla tuotteita ja painottamalla tuotteiden olemassaoloa.

Led-tekniikalla toteutettu valaistus on nykyaikaista valaisemista ja sisustamista. Led-valaisimien energiankulutus on huomattavasti perinteisiä valaisimia pienempi. Led-valot eivät tuota samalla lailla lämpöä ja tämä vähentää ilmastointi- ja jäähdytyskuluja. Led-valaisimet eivät myöskään tuota UV-valoa, joka on haitaksi esimerkiksi tuoretuotteiden säilyvyydelle, vaatteille ja kemikaliotuotteille.

Fintras Oy on toteuttanut myymäläkonsepteja ja valaistuksia, mainostauluja, hyllyvalaistuksia ja opasteita esim. Stockmannille, Sokokselle, Prismoihin, Citymarketteihin ja kauppakeskuksille.

Paikallisena ja alueellisena led-valaistuksen asiantuntijana ja Fintras Oy:n yhteistyökumppanina toimii varkautelainen Newcontrol Oy.

Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti