Lasten LukuVarkaus-palkinto kirjoittajaparille

Ihmisten pitää liikkua pysyäkseen terveinä – näin on. Samoin tärkeää on lapselle ja nuorelle oppia ajattelemaan, kokemaan ja tuntemaan – lukemaan.

Varkauden kaupunki ja Stora Enso pistivät aikanaan ”päänsä yhteen” ja synnyttivät ainutlaatuisen Lasten LukuVarkaus-kisan, jossa lapsiraati valitsee vuosittain parhaan lastenkirjan. Nyt palkinto jaettiin jo 15. kerran ja vuoden 2015 voittajaksi lapsiraati valitsi Jaana Lehtiön ja Helena Miettisen kirjan ”Taika Valo ja Pelukylän pokaali”.

3.500 euron palkinnosta päättivät tänä vuonna kuusi lapsiraatilaista eli Könönpellon koulun oppilaat Matias Kirsilä (3. lk), Senni Hämäläinen (5. lk) ja Maria Fabritius (6. lk) sekä Lehtoniemen koulun oppilaat Siiri Suna (3. lk), Moona Auvinen (4. lk) ja Marius Aro (4. lk).

Useat lapsiraatilaiset pitivät seikkailuja täynnä olevaa voittajakirjaa kivana lukea ja kirjan juonta arvoituksellisena ja salaperäisenä. Tapahtumia oli raatilaisten mielestä riittävästi.

Vekara-Varkaus-festivaaliviikkoon liittyvän kirjallisuuspalkinnon julkistamistilaisuudessa kaupunginjohtaja Hannu Tsupari kiitteli lapsilähtöistä tapahtumaviikkoa. Lukemisesta puhuttaessa kaupunginjohtaja hän sanoi lukemisen oikeasti kehittävän kykyä arvioida ratkaisuja ja myös perustelemaan omia mielipiteitään.

Nyt ensimmäistä kertaa LukuVarkauden historiassa tapahtui, että kirjoittajakaksikko voitti. Paikalla palkitsemistilaisuudessa oli Helena Miettinen, jonka kirjoittajapari Jaana Lehtiö ei valitettavasti päässyt paikalle.

Vaikka kirjailijat tekevät työtään yksin, silti taustalla on monta osallistujaa ja ihmistä, ennen kuin kirja on valmis. Esimerkiksi käsikirjoituksen esilukijat olivat olleet Miettisen mukaan tärkeässä asemassa kirjan valmistumisessa.

– On todella hienoa, että onnistuimme saamaan lapset viihtymään kirjamme parissa ja innostumaan lukemisesta. Toivotaan, että kirja innostaa lisää lapsia kirjojen pariin ja lukemaan tulevaisuudessa, sanoi Miettinen, joka kertoi uuden Taika Valo-kirjan ilmestyvän elokuussa.

LukuVarkaus-julkistamistilaisuuden päätteeksi nähtiin Nukketeatteri Ofelian performanssi ”Päivänkakkaraiset”, jossa etsittiin piilotettua sydäntä. Kun sydän löytää oikean paikan, nousee kysymys – rakastaa? – ei rakasta? – rakastaa? Ja kun joku uskalsi repäistä yhden terälehden päivänkakkarasta, yleisö sai palkaksi tanssin.

Nukketeatteri Ofelian performanssi toi iloisen, kesäisen tunteen – tuttujen sävelien saattelemana. Kiitos!

Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti