Joulun väri Varkaudessa on oranssi

Päiviönsaaren koulun 9-luokkalaisten joululoma täyttyy Taivaasta+Helvetistä, kun torstaina 18.12. oppilaille luovutettiin Taivas+Helvetti 2-yrittäjyyskirjat.

Taivas+Helvetti on kasvanut kahdesta kirjasta ilmiöksi, joka levittää oranssia yrittäjyyden ilosanomaa ympäri Suomea.

Taivas+Helvetti on alusta asti halunnut tuoda ilon, yrittämisen ja innostuksen lähelle nuoria. Kirjat ovat olleet Suomen myydyimpiä julkaisuvuosinaan. 2. osassa on esitelty mm.19-vuotiaan Riku Korhosen ja TV-julkkis Sampo Kaulasen yrittäjätarinat.

Varkaudessa Päiviönsaaren koulu valikoitui lahjoituksen kohteeksi kirjojen luovutushankkeen puuhamiehen, Tommi Sareskiven omien taustojen pohjalta.

– Olen itse aikanaan ponnistanut yrittäjäksi Päiviönsaaren koulusta, Sareskivi toteaa.

Sareskivi haluaa olla kannustamassa nuoria uskomaan unelmiinsa sekä toteuttamaan niitä rohkeasti.

– Itseensä uskominen ja kova työnteko kantaa aikanaan hedelmää, tammikuussa 9 vuotta yrittäjänä toiminut Sareskivi toteaa.

– Kaupunkimme tarvitsee entistä enemmän rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä, jotka haluavat viedä kaupunkia eteenpäin – nuorissa on kaupungin tulevaisuus ja kirjojen luovutuksella haluamme yhteistyössä Varkauden Yrittäjät ry:n kanssa kannustaa nuoria yrittäjyyden tielle.

Päiviönsaaren koululla järjestetyssä tilaisuudessa Sareskivi kertoi oman yrittäjäuransa vaiheita.

– Suomi ja Varkaus tarvitsevat enemmän tekoja ja vähemmän spekulointia. Haluan olla saattamassa tekemisen meininkiä vauhtiin Varkaudessa, kääritään hihat ja ruvetaan kannustamaan toinen toisiamme entistä parempaan.

Jätä kommentti