Joulu on tullut Taidekeskus Väinölään

Spread the love

Jokaiselle meistä tulee omanlaisensa joulu. Joulun ei tarvitse olla tietyn kaavan mukainen eikä jonkun toisen joulu.

Tämä on ideana Taidekeskus Väinölän joulussa ja joulunäyttelyssä, jota ryydittää Marja-Muusa Hämäläisen paperinukketeatteriesitykset Pienen tytön jouluevankeliumi. Taidenäyttelyssä on töitä 11 taiteilijalta, joista valtaosa oli mukana viime kesän naivistinäyttelyssä. Näyttely on Väinölässä tämän vuoden loppuun saakka ja taiteilijoina ovat Annika Hiltunen, Sari Hirva, Anja Karhapää, Anja Liimatainen, Marja-Muusa, Marja Myllymäki, Katja Mesikämmen, Kikka Nyren, Heli Pukki, Asta Pulkkinen ja Raili Takolander. Esillä on maalauksia, grafiikkaa, veistoksia ja keramiikkaa.

Taidekeskus Väinölän joulu on rakennettu idealla, että malttaisimme pysähtyä kaiken kiireen keskellä. Joskus ihminen voi olla todella väsynyt, se myönnetään eikä yritetä yhtään sen enempää.

Meissä jokaisessa on pieni lapsi sisällämme – vaikka olisi minkä ikäinen tahansa. Jospa joulu havahduttaisi ja pysähdyttäisiin miettimään – mikä on tärkeintä. Ja muistaisimme, että jokainen ihminen on arvokas ja hyväksyisimme erilaisuuden kaiken keskellä, Marja-Muusa Hämäläinen toivoo.

Väinölän joulunäyttely osoittaakin, että joulu voi olla erilainen ja värikäs. Taideteoksista voi löytää jopa itsensä, kun oikein tarkkaan katsoo. Jokainen katsoja ottaa teoksista itselleen kokemansa tärkeät asiat.

Paperinukketeatteriesitys Pienen tytön jouluevankeliumi nähdään Väinölässä vielä ennen joulua seuraavasti: to 11.12. klo 18, su 14.12. klo 14, to 18.12. klo 18 ja su 21.12. klo 14.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Teksti ja kuvat: Vesa Moilanen

Jätä kommentti