(Klikkaa kuvia suuremmaksi!)
Varkauden Taito Shopissa on 8.11. saakka esillä varkautelaisen valokuvaajan, Marco Tissarin taidedokumenttivalokuvia Varkauden rakennetusta ympäristöstä ja luontomaisemista. Näyttelyn nimenä on Varkaus – väritetty todellisuus ja näyttelyyn valitut kuvat edustavat ”Varkauden parhaita näkymiä ja puolia”. Varkaus on kuvattuna värilinssien ja suodattimien lävitse. Esillä on puolensataa taidedokumenttivalokuvaa.
– Todellisuus näyttäytyy uutena ja erilaisena. Joidenkin kuvien rajaukset aiheessa on valittu niin, että syntyy mielleyhtymä alueen historiallisiin tapahtumiin menneisyydessä ja nykyhetkessä. Tämä on katsojasta kiinni, kertoo Tissari.
Näyttely saa jatkoa ja tulossa on toinen osa. Kesän aikana Marco Tissari on ottanut n. 10.000 kuvaa, joista mahdollisesti ensi talven aikana valikoituu tulevan näyttelyn taidedokumenttivalokuvat. Toinen osa käsittelee Varkauden ”kääntöpuolta” – sisäänpäin lämpenevä kaupunki esittäytyy. Tulossa on puhdasta dokumenttikuvaa.
Marco Tissari on kuvannut Varkautta parikymmentä vuotta, mutta ”määrätietoisesti” vuodesta 2010 lähtien. Hän on työskennellyt ns. ”omalla ajalla ja rahoituksella” Varkaus-kuvausten parissa. Haettuja tai saatuja apurahoja taide- tai valokuvaustoimintaan hänellä ei ole ollut, lukuun ottamatta nyt esillä olevaa näyttelyä. Siihen hän on saanut Varkauden kulttuuritoimen apurahan.
Lisää asiaa Marco Tissarista 25.10. ilmestyvässä Sykkeessä-kaupunkilehdessä.
Teksti: Vesa Moilanen