Auringonkukkani-kirja on syntynyt suruntunteista

Spread the love

”Olen tähtiä mykistyneenä katsellut. Taivaan kantta sen tähtitarhoineen, ja toivonut, että joku niistä taivaan valoista minulle vilkuttaisi ja että kyyneleideni läpi näkisin lapseni kasvot siellä maailman universumissa. Ja saisin uskoa seuraavaan tuskaani.”

Näin kirjoittaa varkautelaissyntyinen Arja-Annele Alin Auringonkukkani-kirjansa takakannen tekstissä. Kirja sisältää runoja ja aforismeja ja on syntynyt suuren tuskan kautta, suruntunteista ja omistettu hänen edesmenneelle lapselleen.

– Olen työstänyt suruani runoilla, pukenut sanoiksi kokemaani suurta surua. Kirjoittaminen on aina ollut minulle kaikkein helpoin ja spontaanein työvälineeni, jonka avulla ilmaisen itseäni ja tunteitani. Kirjoittaminen on ollut selviytymistieni suuressa surussa. Kun sielu itkee, niin se kertoo ja on pakko laittaa paperille, sanoo Arja-Annele Alin tunnustaen olevansa sydämeltään humaani – maailman asiat koskettavat.

– Kirjani myötä toivon tulevan lohtua myös muille lapsensa ja läheisensä menettäneille, hän jatkaa ja uskoo, että suru on monille ihmisille pelottava asia.

– Rakkaus on se sana, joka kuvastaa parhaiten luonnettani. Kun menettää itsestään jotakin suurta, oman lapsensa, niin tuska on sanoin kuvaamattoman suuri.

Arja-Annele Alin sanoo, että hänen tärkein tehtävänsä on ollut ”olla äiti” – luovuus on kulkenut rinnalla. Asuinpaikkakunnallaan Hämeenlinnassa hän on pitänyt näyttelyjä maalaamistaan tauluista, valmistamistaan koruista ja kirjoittamistaan teksteistä. Näyttelyt on laitettu pystyyn koko perheen voimin yhteistyössä.

– Olen syntynyt Varkaudessa ja nuoruuteni vietin Varkauden liepeillä. Lähdin Varkaudesta opiskelemaan Hämeenlinnaan parikymppisenä. Vanhempani, sisarukseni ja sukulaiseni jäivät Varkauteen. Minulla on hyvät suhteet Varkauteen ja on tärkeää pitää yhteyttä kotiväkeeni ja sukulaisiini. Minulla on paljon kauniita muistoja ajasta, jolloin asuin Varkaudessa, hän toteaa.

Auringonkukkani kirjaan voi Varkaudessa tutustua kirjastossa ja Muusan Kirjakaupassa. Samalla tavalla myös Hämeenlinnassa kaupunginkirjastossa ja paikallisissa kirjakaupoissa.

Teksti: Vesa Moilanen, kuvat: Arja-Annele Alin

Jätä kommentti