Matalan kynnyksen ääriurheilua

Ennen arki oli rankkaa. Että sait syödäksesi, sinun piti tehdä hiki hatussa hommia. Itsehän en siis ole tuollaista aikaa elänyt, mutta näin olen kuullut vanhemmalta väeltä. Voisi siis ajatella, että ennen elämä oli aika extremeä.

Nykyisin elämä on helppoa. On laitteet, pelit ja pensselit. Ei tarvii hikoilla jos ei haluu.

Mutta silti on saatava kiksejä, on saatava koittaa aina jotain uutta, extremeä.

Extreme-urheilu tarkoitti alun perin urheilua, jossa henki oli selvästi vaarassa, kuten vuori- ja jääkiipeilyssä, koskimelonnassa, base-hyppäämisessä ja freestylessä on. Nykyään extreme-urheiluun ajatellaan kuuluvan kaikki urheilu, joka vähänkin poikkeaa normaalista liikkumisesta. Vaaraa ei välttämättä ole. Riittää, että on vaan erikoista.

Extreme-lajit ovat yleensä yksilölajeja, joten niissä korostuu henkilökohtainen vapaus. Olet rohkea, oman itsesi herra, uskallat hypätä alas vaikka 4000 metristä – laskuvarjon kanssa.

Perinteisiin juoksukilpailuihin ja -tapahtumiin osallistuvat yleensä urheiluhenkiset ihmiset, jotka treenaavat tavoitteellisesti juoksua. He haluavat kehittää itseään lajissaan. Extreme-juoksuihin osallistuvat taas yleensä ”ei tosissaan urheilevat” tyypit. He kiinnostuvat tapahtumista, koska juoksu ei ole ainut asia. Tapahtumassa on muitakin elementtejä, jotka vetävät puoleensa, kuten hauskanpito, yhdessä liikkuminen, itsensä ylittäminen, hyvä tunnelma, ilmapiiri, toisten auttaminen ja festaritunnelma.

Extreme-juoksutapahtumissa juostaan erilaisissa maasto-olosuhteissa, ja juoksureitille on asetettu erilaisia esteitä ja tehtäviä, jotka tulee matkalla suorittaa. Näissä tapahtumissa yhdistävä tekijä on yleensä se, että vaatteet likaantuvat ja kehoa joudutaan käyttämään radalla monipuolisesti. Etenkin nuoret pitävät extreme-tapahtumista.

Ihmisiä kiinnostavat tämän tyyppiset tapahtumat, koska he haluavat ylittää itsensä, joutua erikoisiin tilanteisiin ja kohdata haasteita. Koska arki on tylsää, on saatava jotain extremeä elämään.  Extreme-juoksut tarjoavat vaihtoehdon valtavirran urheilulle, ja sen takia vetävät porukkaa puoleensa. Suomessa suosittuja tapahtumia ovat mm. Extreme Run, joka järjestetään usealla paikkakunnalla, Tough Viking, joka järjestetään mm. Helsingissä ja Tukholmassa, sekä erilaiset muta- ja värijuoksut, joita on ympäri Suomen. Varkaudessa extremeä pääsee kokeilemaan Extreme City Runilla, joka järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 8.6.2014.

Ulkomailla samantyyppisiä tapahtumia löytyy laajemmassakin formaatissa. Kisoja juostaan mm. Saharan aavikolla, ja osallistujat pulittavat tuhansia euroja, että pääsevät edes osallistumaan. Nämä ovat kuitenkin jo hieman eri luokan tapahtumia.

On olemassa paljon extreme-tyyppisiä tapahtumia, joissa on vaihtoehtoisia esteitä, ja yleensä osallistuja pystyy ohittamaan esteet, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Extreme-juoksuja ei kannata ajatella pelokkaasti: “En minä ainakaan pysty! Mutta kiinnostaisi kyllä pirusti.” Monissa tapahtumissa onkin ideana, että kaikki liikkuvat hauskassa hengessä. Tapahtumat ovat hyviä vaihtoehtoja esimerkiksi työporukan virkistyspäiväksi tai kaverijengin hauskanpidoksi.

Tapahtumia on paljon, joten sinulla on mahdollisuus valita omasi, kun sinua nyt kuitenkin kiinnostaa. Rohkeasti siis koittamaan! Sinun ei tarvitse olla tavan talliaista kummoisempi tyyppi.

Paula Anneli Koponen

Jätä kommentti